Sami Kapanen jäänyt kakkoseksi omalle pojalleen jo yhdessä asiassa – ”Suuri nautinto katsoa jotakin tuollaista”
Toronto Maple Leafsin suomalaishyökkääjä Kasperi Kapanen on opittu tuntemaan, lyhyestä urastaan huolimatta, isoista maaleistaan. Tällainen nähtiin ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2016, kun hän ratkaisi maalillaan Suomelle nuorten MM-kullan.
Toinen suuri maali näki sitten päivänvalonsa muutama päivä sitten, kun hän iski jatkoajalla Washington Capitalsin verkkoon ottelun ratkaisseen maalin.
Moni Maple Leafs -fani on varmasti innoissaan tuoreesta naamasta joukkueen riveissä. Innoissaan on myös Kasperin isä, Sami Kapanen, joka pelasi omalla urallaan 831 runkosarja- ja 87 pudotuspeliottelua.
– Minulle, isänä, on vain suuri nautinto katsoa jotakin tuollaista. Sitten sitä alkaa vain ajattelemaan, että helvetti, minäkään en tehnyt koskaan pudotuspeleissä jatkoaikamaalia ja hän teki sen toisessa ottelussa. Olen todella iloinen hänen puolestaan, isä Kapanen kertoi Sportsnetille.
”Pääset usein turhan helpolla”
Kasperi kirosi läpi kauden siitä, että häntä pidettiin kaikista Maple Leafsin loukkaantumisista huolimatta ainoastaan AHL-seura Toronto Marliesin riveissä. Siitäkin huolimatta, että hän oli tehollisesti joukkueen paras pelaaja.
Hän sai kuitenkin lopulta mahdollisuutensa, ja nuorukainen pelasi Maple Leafsin riveissä runkosarjan aikana kahdeksan ottelua. Viime kaudella kamppailuita tuli yhdeksän kappaletta, joten kaiken kaikkiaan Kapanen on pelannut runkosarjassa nyt 17 ottelua.
Pisteillä ei nuorukainen ole kuitenkaan mässäillyt. Ensimmäinen maali ja tehopiste näki nimittäin päivänvalonsa vasta uran 16. ottelussa, mutta tämä on isän mielestä ainoastaan hyvä ja kasvattava kokemus.
– Mielestäni se tekee tästä kaikesta vielä nautittavampaa. Olen todella varma, että hän osaa arvostaa kaikkea nyt tapahtuvaa. Nuorilla pelaajilla on se tapana, että jos olet kovan luokan pelaaja omassa joukkueessasi, pääset usein turhan helpolla.
- Roope Hintzistä tipahti surkea uutinen!
- Shokkiuutinen: Valeri Nitshushkin sai järisyttävän pelikiellon NHL:ssä
- NHL-supertähti latasi suoran mielipiteensä – kaipaa tappeluita MM-kisoihin
- Edmonton-maalivahdin kammotilasto saa Oilers-fanit hikoilemaan – surkein lukema 20 vuoteen!
- Victor Hedman teki ison paljastuksen tulevaisuudestaan – seurapomolta välitön vastaus
- Lassi Thomson jättää NHL:n – tässä uusi seura
- Leon Draisaitl suolaisena – piikitteli Vancouver-sensaatiolle median edessä
- Vau! Aleksander Barkov taiteili uskomattoman voittomaalin NHL-pudotuspeleissä
- Lähtikö Connor Bedard MM-kisoihin varmistaakseen paikkansa ensi talven huipputurnauksessa? Näin mies vastasi
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hurja vahvistus NHL:stä!
- Bostonille pahin mahdollinen takaisku – oliko kausi siinä?
- Lähde: NHL-tähtivahvistus lähtee kotiin MM-kisoista
- Suomen superlupaus Konsta Helenius paljasti yhden toiveen NHL Draftista
- Lähtikö Connor Bedard MM-kisoihin varmistaakseen paikkansa ensi talven huipputurnauksessa? Näin mies vastasi
- Lassi Thomson jättää NHL:n – tässä uusi seura
- Victor Hedman teki ison paljastuksen tulevaisuudestaan – seurapomolta välitön vastaus
- Elliotte Friedman: hankkiiko Toronto 9,5 miljoonan dollarin puolustajan?
- Leon Draisaitl suolaisena – piikitteli Vancouver-sensaatiolle median edessä
- Vau! Aleksander Barkov taiteili uskomattoman voittomaalin NHL-pudotuspeleissä
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hurja vahvistus NHL:stä!