VIDEO: Superlupaus iski uransa ensimmäisen – isoisä liikuttui katsomossa kyyneliin
Kuva: Getty Images
Colorado Avalanche päätti tehdä vielä loppukauteen tulokassopimuksen 19-vuotiaan superlupauksen, Tyson Jostin, kanssa. Nuorukainen pelasi kauden muutoin yliopistosarja NCAA:ta, Pohjois-Dakotan joukkueessa.
Jost on pelannut nyt NHL:ssä neljä ottelua, ja viime yön kamppailussa Minnesota Wildia vastaan nuorukainen sai vihdoin pistetilinsä auki.
Jostin uran ensimmäinen syntyi viime yönä toisessa erässä, minkä myötä Avalanche kavensi ottelun lukemiksi 2-1. Itse osumaan Jost sai komean syötön Gabriel Landeskogilta, joskin se otti matkalla kimmokkeen myös Rocco Grimaldista.
Wild voitti ottelun lopulta lukemin 4-3. Kamppailun voittomaali merkittiin Mikael Granlundin nimiin.
– Oli mukavaa saada kiekko sisään juuri kotiyleisön edessä. Toivottavasti näitä on luvassa vielä monta lisää, Jost kertoi NHL:n verkkosivujen mukaan.
Ensimmäinen maali NHL-kaukaloissa on luonnollisesti jokaiselle suuri ja merkityksellinen hetki. Myös muille, kuin pelkille pelaajille.
Kuten alla oleva video todistaa, on hetki äärimmäisen suuri myös Jostin isoisälle. Hän nimittäin herkistyi aina kyyneliin saakka, kun hänen pojanpoikansa iski ensimmäisensä NHL-kaukaloissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Anze Kopitar teki huimaa historiaa NHL:ssä!
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Radko Gudas sai pitkän pelikiellon – Auston Matthewsin vamma on vakava
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Näkökulma: Kaksi NHL-supertähteä kirjoittaa käsittämätöntä farssia
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Suomalaistulokkaan temppu sai Connor McDavidin raivon valtaan – NHL-megatähti tiputti hanskat!