Farssi uhkaa kevään MM-kisoja: Yhdysvaltain NHL-pelaajat jättävät koko turnauksen väliin?
Kuva: Getty Images
Pohjois-Amerikan suunnalta putosi sunnuntai-iltana todellinen uutispommi, kun selvisi, että Yhdysvallat uhkaa jättää kevään MM-kisat väliin.
Päätös tehtiin myötätunnosta naisten jääkiekkomaajoukkuetta kohtaan. Toisin sanoen kyse on siitä, että naispelaajat ovat vaatineet kiinteää palkkaa liitolta, minkä myötä he voisivat harjoittaa taitojaan ammatikseen; todella harva yhdysvaltalainen naispelaaja pystyy elättämään itseään jääkiekolla.
Naisjoukkue onkin antanut ukaasin Yhdysvaltain Jääkiekkoliitolle (USA Hockey): he eivät ole valmiita pelaamaan turnauksessa, mikäli nykytilanne ei muutu.
Tilanne ei ole kuitenkaan edennyt käytännössä ottaen yhtään mihinkään, vaan USA:n Jääkiekkoliitossa on pidetty tiukasti kiinni nykyisistä korvaussummista. Itse asiassa tilanne on mennyt niinkin pitkälle, että liitto on tiettävästi valmis peluuttamaan turnauksessa juniorijoukkuetta.
Nyt tilanteella alkaa olla kuitenkin suora vaikutus myös miesten MM-turnaukseen. NHL-piireissä nimittäin kiertää juttua, että Yhdysvaltain miespelaajat tulevat boikotoimaan miesten kevään kisoja, puhtaasti myötätunnosta naispelaajia kohtaan, ellei tilannetta saada ratkaisua ennen tulevana perjantaina käynnistyvää naisten MM-turnausta.
Asiasta kertoi omalla Twitter-tilillään NHL:ssä pelaaja-agenttina toimiva Allan Walsh.
Mitä se sitten tarkoittaisi USA:n miesten MM-kisajoukkueen osalta? Se tullaisiin käytännössä ottaen rakentamaan Euroopassa pelaavien yhdysvaltalaisten sekä juniori- ja yliopistopelaajien ympärille.
Tällä hetkellä Kansainvälinen jääkiekko on melkoisessa murroksessa, sillä kaikkeen tähän aiempaan voidaan luonnollisesti lisätä se tosiasia, että NHL-pelaajia tuskin tullaan näkemään ensi vuoden olympialaisissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Connor Hellebuyckin jättisiirrosta raju väite – tässäkö uusi seura? ”95-prosenttisen varmaa”
- NHL-kärkivaraus Oliver Suvanto: Ensi kauden seura selvillä
- Jamie Drysdale allekirjoitti uuden sopimuksen – jättipalkka
- Huippupesti! Jussi Ahokas löysi uuden joukkueen
- Vancouver pestasi todellisen seuralegendan
- Montreal kiinnitti entisen kärkivarauksen
- Suomalaisjärkäleelle uusi NHL-sopimus kouraan!
- NHL:ssä rysähti – nuorelle tähdelle yli 40 miljoonan dollarin sopimus!
- Lähde: Dallasin NHL-konkari KHL-seuran kiikarissa
- Liigan superlupaus rustasi NHL-sopimuksen!
- NHL:ssä jysähti – Detroit Red Wings teki valtavan ratkaisun
- Nyt se on virallista – Vegas teki miljoonasopimuksen suomalaisen kanssa
- NHL:ssä muhii kesän suurin siirtopommi – Jason Robertson ja Dylan Larkin jättikaupan keskiössä
- NHL:n vapailta markkinoilta poistui iso nimi – Anthony Mantha teki ratkaisunsa
- Trevor Zegras löi hurjalla tavalla rahoiksi – jättipalkka kouraan NHL:ssä!
- Suomalaisjärkäleelle uusi NHL-sopimus kouraan!
- Lähde: Dallasin NHL-konkari KHL-seuran kiikarissa
- NHL:ssä rysähti – nuorelle tähdelle yli 40 miljoonan dollarin sopimus!
- 30 miljoonaa dollaria – Winnipeg rysäytti pöytään ison sopimusuutisen!
- Huippupesti! Jussi Ahokas löysi uuden joukkueen