Viime yö jälleen loistava osoitus: Pekka Rinne loisti tilastoista huolimatta – ”Hän piti meidät pelissä mukana”
Kuva: Getty Images
Lienee sanomattakin selvää, että missä tahansa joukkueurheilussa voittava maalivahti on monen asian avain. Voittava maalivahti astuu esiin etenkin siinä vaiheessa, kun joukkueen peli ei muutoin kulje.
Näin kävi esimerkiksi viime yönä Nashville Predatorsin ja Winnipeg Jetsin välisessä väännössä. Nimittäin Pekka Rinne oli suuressa roolissa, kun Predators kaatoi kanadalaisseuran jatkoajan jälkeen lukemin 5-4.
Rinteen torjuntaprosentti kamppailussa oli heikko, 88,2, mutta harvoin unohdetaan se fakta, että maalivahti on paljon riippuvainen myös oman joukkueensa esityksistä.
Suomalaisvahdin ”tippunutta tasoa” on usein perusteltu heikentyneiden tilastojen kautta. Viime yönä nähtiin kuitenkin jälleen osoitus siitä, että voitot ovat se tärkein tilastosarake, joka ratkaisee loppukädessä kaiken. Predatorsin kärkipuolustajiin kuuluva Roman Josi oli tässä samaa mieltä, sillä hän koki Rinteen olevan voiton avain heikoista tilastoista huolimatta. – Tämä ei ollut parhaita pelejämme ja teimme paljon virheitä. Hän (Rinne) piti meidät pelissä mukana. Vaikka emme etenkään toisessa erässä saaneet juuri paikkoja, niin tämä voitto kuvastaa luonnettamme, Josi kertoi Predatorsin verkkosivujen mukaan. Rinne on pelannut tällä kaudella 52 ottelua, joissa hänen tilastonsa ovat 91,4/2.58.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan