Evgeni Malkin parhaassa maalivireessä viiteen vuoteen – sai tililleen myös Gordie Howe -hattutempun
Kuva: Getty Images
Pittsburgh Penguins ja Winnipeg Jets laittoivat viime yönä pystyyn todellisen maalikimaran, sillä pingviinilauma vei kamppailun nimiinsä lukemin 7-4.
Ottelun eittämättä yksi suurimpia onnistujia oli Penguinsin venäläishyökkääjä Evgeni Malkin, joka iski kamppailuun tehot 2+1. Tämä tarkoittaa sitä, että Malkin on tehnyt edelliseen kolmeen otteluun viisi maalia ja yhteensä kahdeksan tehopistettä.
– Hän on eliittitason pelaaja. Hän on vahva kaveri ja yksi harvoista pelaajista koko liigassa, joka voi muuttaa omalla panoksellaan ottelun kulun, päävalmentaja Mike Sullivan ylisti NHL.com:n mukaan.
Malkinin viime yön kaksi maalia tarkoitti myös samalla sitä, että hän rikkoi vihdoin kauan kaivatun 30 maalin raajapyykin. Tällaista ei ole nähty sitten kauden 2011-12, joten aikaa edellisestä on vierähtänyt jopa viisi vuotta. Kahden maalinsa lisäksi Malkin saalisti ottelussa tililleen yhden syöttöpisteen ja yhden tappelun. Tämä tarkoittaa sitä, että venäläishyökkääjä sai vyölleen myös niin kutsutun Gordie Howe -hattutempun, joka vaatii vähintään yhden maalin, yhden syötön sekä tappelun. Malkin hanskasi kamppailussa Jetsin Blake Wheelerin kanssa. Tappelusta voit lukea lisää täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antti Pennanen: tällöin Mikael Granlund saapuu MM-kisoihin
- The Athletic: Minnesota Wild oli lähellä hankkia NHL-supertähden – tällainen oli vastike
- Urheilucast: Teuvo Teräväisen MM-unelma mureni – Chicago Blackhawks tuli väliin
- Lähde: Tässä Juuso Välimäen uusi seura!
- Konsta Helenius jatkoi huippuvirettään – seiskapeli kutsuu NHL:ssä!
- Ruotsille surkeita uutisia – useat NHL-miehet kieltäytyivät MM-kisakutsusta
- Antti Pennaselta karu paljastus loukkaantuneesta Teuvo Teräväisestä
- Leijonille hurja vahvistus NHL:stä!
- Aleksander Barkov osoitti taas tyylikkyytensä – upea ele tuomarille MM-kisoissa
- Leijonille raju takaisku – NHL-tähti sivuun MM-kisoista!
- NHL-järkäle tulistui Jesse Puljujärvelle: ”Nauroin, että no katotaan”
- Suuri suru: Stanley Cup -mestaripuolustaja on kuollut
- Lähde: Tässä Juuso Välimäen uusi seura!
- Kanada päätyi kovaan ratkaisuun Sidney Crosbyn kanssa – tätä ei ole nähty 16 vuoteen
- MM-kisat: Leijonille vapautui jättivahvistus NHL:stä!
- Aleksander Barkovilta upea teko MM-kisoissa – pelasti pojan karusta tilanteesta
- Urheilucast: Teuvo Teräväisen MM-unelma mureni – Chicago Blackhawks tuli väliin
- Antti Pennanen: tällöin Mikael Granlund saapuu MM-kisoihin
- Antti Pennaselta karu paljastus loukkaantuneesta Teuvo Teräväisestä
- Aleksander Barkov osoitti taas tyylikkyytensä – upea ele tuomarille MM-kisoissa