Predatorsille hyviä ja huonoja uutisia – Roman Josi kärsii aivotärähdyksestä törkytaklauksen johdosta (VIDEO)
Kuva: Getty Images
Nashville Predatorsin tähtipuolustaja Roman Josi on ollut kaukaloista sivussa viime torstaista lähtien, kun joukkue kohtasi Boston Bruinsin. Josi loukkasi itsensä kamppailussa, kiitos Anton Blidhin myöhäisen taklauksen.
Blidh sai tilanteesta viiden minuutin estämisrangaistuksen, ja Josi tiettävästi aivotärähdyksen. Näin hän ainakin kertoi sveitsiläiselle Swiss Hockey News.ch:lle, jonka jutun käänsi englanniksi Nashvillen paikallismedia, Tennessean.
Josi on tällä hetkellä Predatorsin IR-listalla ja seura on ilmoittanut hänen poissaolonsa syyksi ylävartalovamman.
Tilanne sveitsiläispuolustajan kohdalla ei ole paras mahdollinen, sillä hän on kärsinyt aiemminkin aivotärähdyksistä. Toki hyvänä uutisena voidaan pitää sitä, että Josi on itse kertonut olevansa mahdollisesti pelikunnossa jo tulevalla viikolla.
Predatorsin otteluohjelma tuleville päiville ei ole kaikista helpoin, joten se toivoo takuuvarmasti sveitsiläiselle pikaista paranemista. Joukkue saa vastaansa muun muassa tämän viikon sunnuntaina Minnesota Wildin, ja ensi viikon torstaina Columbus Blue Jacketsin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan