NHL-legenda kävi tiputtamassa aloituskiekon juhlapäivän kunniaksi – ”Hän rikkoi niin monia muureja”
Kuva: Getty Images
Yhdysvalloissa juhlittiin eilen Martin Luther King -päivää, minkä kunniaksi Los Angeles Kingsin ja Tampa Bay Lightningin välisessä kamppailussa NHL-legenda Willie O’Ree sai kunnian toimia aloituskiekon tiputtajana.
O’Ree oli NHL:n ensimmäinen tummaihoinen pelaaja, kun hän teki oman debyyttinsä maailman parhaassa kiekkoliigassa kaudella 1957-58. Mies ei pelannut NHL:ssä lopulta, kuin 45 runkosarjaottelua, joissa hän teki neljä maalia ja yhteensä 14 tehopistettä.
Vähäisestä ottelumäärästään huolimatta O’Ree on jäänyt NHL:n historiankirjoihin todellisena ikonina. Hän on myös toiminut monelle nykyiselle NHL-pelaajalle todellisena inspiraation lähteenä, kuten esimerkiksi eilen pelanneelle Lightning-hyökkääjälle, J.T. Brownille.
– Hän rikkoi niin monia muureja ja teki minullekin mahdolliseksi pelata lajia, jota rakastan. Teen itsekin kaikkeni, jotta saisin kasvatettua lajia, eli samoja asioita, kuin hän teki. Se on jotakin, mitä olen valmis tekemään, Brown kertoi Tampa Bay Timesin mukaan.
Nykyisin 81-vuotias kanadalainen pelasi urallaan pääasiallisesti vanhassa WHL-liigassa, joka pyrki haastamaan NHL:ää 1950-1970-luvuilla.
LUE MYÖS:
- Kuusi suomalaista heivattiin NHL:n siirtolistalle – mukana 448 ottelun mies
- Viime kauden mestari kysymysmerkkien saattelemana uuteen sesonkiin – onko Carolinasta toistamaan viime kauden sensaatio?
- NHL:n vapailla markkinoilla tapahtui – yksi kovimmista nimistä teki sopimuksen
- Philadelphia Flyersin pelaajilta huvittava protesti – tähtipelaajalle osoitettiin tukea erikoisella tavalla
- Ukko-Pekka Luukkonen: surkea uutinen
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- NHL:n vapailla markkinoilla tapahtui – yksi kovimmista nimistä teki sopimuksen
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään