Minnesota lanasi Rangersin yli 10. perättäiseen voittoon – MG ja Mikko Koivu jälleen koville tehoille

Minnesota Wildia on tällä hetkellä vaikea pysäyttää. Wildin voittoputki kasvoi torstaina jo kymmeneen otteluun joukkueen lyötyä tylysti 7-4-numeroin New York Rangersin Madison Square Gardenilla.
Ottelun hurjimmat hetket nähtiin toisessa erässä, jossa Minnesota takoi taululle viisi maalia. Ilta ei ollut Henrik Lundqvistin, sillä ruotsalaiselle upposi kaikki. Erän ensimmäisen viiden minuutin aikana Mikko Koivu, Nino Niederreiter ja Marco Scandella rokottivat jokainen vuoron perään ”King Henrikiä” Myös vaihdosta sisään tullut suomalaisvahti Antti Raanta joutui antautumaan erän aikana kahdesti.
Rangers haki vielä päätöserän lopussa Chris Kreiderin kavennuksen jälkeen ilman maalivahtia kiriä. Se kuitenkin päättyi nopeasti, kun Charlie Coyle neppasi kiekon tyhjiin.
MG ja Koivu liekeissä
Minnesotan suomalaisista Mikael Granlund ja Koivu keräsivät jälleen mukavat tehot. Laituri Granlundin pisteputki kasvoi kolmeen otteluun suomalaisen kirjautettua maalin ja syötön.
Sentteri Koivu puolestaan vietti uransa 30:ttä kolmen pisteen iltaa tehoilla 1+2.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!