Roberto Luongo tekemässä historiaa – tulevana yönä mahdollisuus nousta maalivahtilegendan rinnalle

Florida Panthersin ykkösmaalivahtina toimiva Roberto Luongo on tällä kaudella jälleen näyttänyt sen, miksi hän vielä 37-vuotiaana pystyy pelaamaan maailman parhaassa kiekkoliigassa.
Luongo on torjunut Panthersille tällä kaudella kymmenen voittoa ja on ollut selkeästi parempi kuin täksi kaudeksi kakkosmaalivahdiksi hankittu James Reimer.
Luongo nappasi juuri Panthersin edellistä ottelusta voiton numero 446. Hän nousi voitollaan enää yhden voiton päähän legendaarisesta maalivahdista, Terry Sawchukista.
Sawchuk pelasi NHL:ssä 1950- ja 1970-luvulla yhteensä 971 ottelua, joista hän voitti 447 kappaletta. Hänet muistetaan parhaiten Detroit Red Wingsin paidassa, jossa hän voitti muun muassa kolme Stanley Cupia.
Sawchukilla oli pitkään hallussa NHL:n maalivahtien nollapeliennätys, 103 nollapeliä. Sen rikkoi kuitenkin jo uransa lopettanut Martin Brodeur, mutta Sawchuk on edelleen tuolla listalla toisena.
Tulevana yönä mahdollisuus historiaan
Luongolla on siis tulevana yönä mahdollisuus nousta Sawchukin rinnalle jakamaan kaikkien aikojen voittotilaston viidettä sijaa. Heidän edellään on vain uransa lopettaneet Brodeur, Patrick Roy, Ed Belfour ja Curtis Joseph. Tällä kaudella Luongolla on vielä mahdollisuus ohittaa myös Joseph, joka saalisti uransa aikana 454 voittoa.
Luongon nykyinen sopimus Panthersin kanssa päättyy vasta kauteen 2021-2022. Hänellä on siis luultavasti vielä useita vuosia aikaa nousta listalla vaikka kuinka korkealle. Mikäli Luongo selviää tulevina vuosina ilman pahempia loukkaantumisia, hänestä voi tulla kolmas maalivahti, joka onnistuu keräämään uransa aikana 500 voittoa tai enemmän. Nuo kaksi, jotka tuohon ovat pystyneet ovat Brodeur ja Roy.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Lähde: Toronto Maple Leafs valmisteli kaksi huippupuolustajaa sisältävää tuplatreidiä – tähän kaupat kariutuivat
- Calgary Flames hankki yli 500 NHL-ottelun puolustajan riveihinsä
- NHL:ssä erikoinen tilanne: Andrei Vasilevski kieltäytyi tottelemasta valmentajan käskyä
- Juoniiko Columbus vaihtokauppoja Edmontonin kanssa? ”Voisi tarvita maisemanvaihdosta”
- Nashville iski 4,5 miljoonan dollarin miehen terveenä katsomoon – siirto luvassa?
- Pittsburgh Penguins kutsui suomalaissentterin farmista NHL:ään
- Karmea takaisku: Montrealin tähtihyökkääjä pitkälle sairaslomalle
- Connor Bedard kommentoi iljettäviä huhuja äitiinsä liittyen: ”Se kaikki on…”
- New Jersey Devilsille karmea takaisku!
- NHL-minuutit kaukana – Detroit Red Wingsin suomalaisjärkäle lähtee farmin farmiin
- Villeimmät huhut voi heittää romukoppaan – Corey Perryn potkujen syy selvillä?
- Jesse Puljujärveltä mehevä paljastus IL:lle: NHL-siirto vireillä!
- NHL-minuutit kaukana – Detroit Red Wingsin suomalaisjärkäle lähtee farmin farmiin
- Patrik Laineen rooli pienenee? Suomalaishyökkääjän ketju muuttui
- Connor Bedard kommentoi iljettäviä huhuja äitiinsä liittyen: ”Se kaikki on…”
- Matias Maccelli noussut kauden suomalaissensaatioksi – Ismo Lehkonen ihailee yhtä ominaisuutta: ”Mä rakastan kaikista eniten sitä”
- Corey Perry rikkoi viimein radiohiljaisuuden – näin hän kommentoi potkujaan
- NHL-tähtivahti laukoi maalin – kirjoitti historiaa!