Thomas Vanek ei ota paineita alisuorittavassa Red Wingsissä – ”Koen edelleen olevani hyvä pelaaja”
Kuva: Getty Images
Detroit Red Wingsin hyökkääjä Thomas Vanekin loukkaannuttua kauden seitsemännessä ottelussa tapahtui jotain, mikä vaikutti koko joukkueen vireeseen.
Ennen itävaltalaislaiturin loukkaantumista Red Wings porskutti viiden ottelun voittoputkessa. Maaleja syntyi hyvin, puolustus piti ja viimeisenä asiana jo menetetyksi tapaukseksi tuomittu Jimmy Howard piti Red Wings -maalia puhtaana isännän elkein.
Kuitenkin loukkaantumisen jälkeen jokin naksahti joukkueen sisällä, sillä joukkue voitti Vanekin poissaolon aikana 11 ottelustaan vain kolme. Maaleja joukkue onnistui tekemään ainoastaan 18 kyseisen rupeaman aikana ja joukkueen hyökkäys nollattiin kolmesti.
Suuri vaikutus ketjukavereihin
Loukkaantumisensa aikaa Vanek johti joukkueen sisäistä pistepörssiä tehoin 4+4. Vanekin ketjukaverit Gustav Nyquist ja varsinkin Darren Helm hiljentyivät melkoisesti itävaltalaisen loukkaannuttua. Helm teki kauden seitsemään ensimmäiseen otteluun tehot 4+2, mutta sen jälkeiseen 11 otteluun ainoastaan 0+1. Myös Nyquist on hiljentynyt, sillä Vanekin aikaiset tehot seitsemään otteluun olivat 3+5, ilman Vanekia 11 otteluun 0+4. Joukkueen kaikki ketjut saivat tilanteita aikaan enne loukkaantumista, mutta niitä piti tietenkin muuttaa Vanekin uupumisen takia, eivätkä kemiat enää tunnu ottavan tulta alleen. Pallo on niin sanotusti hukassa. Vanek on myös itse kommentoinut tilannetta NHL.comille. – En ole täällä pelastajana. Ennen Detroitiin saapumista tiesin, että pystyn edelleen pelaamaan tässä liigassa ja tekemään ketjukavereistani parempia. Niin hyvät pelaajat tekevät ja koen olevani hyvä. Nyt kun palaan kokoopanoon, toivon, että ketjukaverieni kanssa saamme homman toimimaan ja tulosta aikaiseksi. Vanekin paluu ei muuttanut Red Wingsin nykyistä trendiä ainakaan heti, sillä punasiivet hävisivät neljännen ottelunsa putkeen Calgary Flamesille luvuin 3-2. Vanek ei ollut tehoilla.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan