Chicago Blackhawksissa kokoonpanon ulkopuolella, ja jopa AHL:ään, jumiutunut Bryan Bickell siirtyi kesällä Carolina Hurricanesiin hakemaan uutta nostetta NHL-uralleen.

Toistaiseksi 30-vuotias laituri on pelannut kuluvalla kaudella uuden seuransa paidassa seitsemän ottelua, osuen niissä kertaalleen. Viimeiset neljä ottelua hän on ollut kuitenkin poissa ja nyt julki tullut uutinen on pysäyttävä: Bickellillä on todettu MS-tauti.

Hurricanes, joka siis julkaisi tiedon, ei osannut arvioida millään tasolla, että koska Bickell mahdollisesti olisi palaamassa takaisin kaukaloon.

– Ennen kaikkea tärkeintä on nyt antaa Bryanin pitää huolta itsestään ja meidän ajatuksemme ovat sekä hänessä että hänen perheessään, Hurricanesin GM:nä toimiva Ron Francis kertoo seuran tiedotteessa.

– Hänen täytyy ottaa aikaa itselleen levätäkseen välittömästi ja me tulemme tukemaan häntä, kun hän ottaa seuraavat välttämättömät askeleet terveytensä suhteen. Me toivommekin, että hänen yksityisyyttään kunnioitetaan tämän prosessin aikana.

Bickell avautui: ”Olen jo pudotuspeleistä 2015 ihmetellyt”

GM Francis ei suinkaan ollut ainoa henkilö, joka asiasta avautui tiedotteessa, vaan myös Bickell itse otti kantaa tilanteeseensa.

– Jo vuoden 2015 pudotuspeleistä alkaen, minulla on ollut vaikeuksia ymmärtää, että mikä kehossani on vialla. Ja nyt sitten viimeisen kahden viikon aikana koin uudelleen, että kaikki ei ole nyt hyvin.

– Tietenkin tämä on shokki minulle ja perheelleni. Olen kuitenkin toiveikas sen suhteen, että pystyn vielä palata takaisin kaukaloon ja jatkaa tämän pelin, jota rakastan, pelaamista.

Viimeksi MS-tauti todettiin maalivahti Josh Hardingilla. Tauti paikannettiin lokakuussa 2012, joskin hän pelasi vielä sen jälkeen hieman yli 30 ottelua. Lopulta hän kuitenkin joutui päättämään uransa keväällä 2015, ollessaan 30-vuotias.