Winnipeg Jetsin kesän 2019 ykköskierroksen varaus Ville Heinola on saanut tarpeekseen kanadalaisseurasta. Tämä käy jälleen ilmi Leijonien MM-kisamiehistöön jo valitun puolustajan tuoreesta, Ilta-Sanomille antamasta haastattelusta.

– Niissä paliksissa molemmat osapuolet viimeistään tajusivat, että tämä yhteistyö loppuu nyt tähän, Heinola sanoo viitaten kauden päätöskeskusteluihin seurajohdon kanssa.

25-vuotias taiturimainen puolustaja on saanut seitsemän Pohjois-Amerikan kautensa aikana vyölleen vain 58 NHL-ottelua. AHL:n puolella pelejä on kertynyt 198.

– He tietävät, että toiveeni on jatkaa uraani muualla. Ja he ymmärsivät sen. Kaikesta myös näki, että en ollut heidän listallaan korkealla, Heinola myöntää.

Heinolan nykyinen NHL-sopimus päättyi tähän kauteen. Puolustaja näkeekin tulevat MM-kisat erinomaisena näytönpaikkana ensi kauden joukkuetta mietittäessä.

– Totta kai. Moni seuraa näitä pelejä. Olen tosi innoissani. Haluan pelata NHL:ssä. Mutta yritän olla murehtimatta ja miettimättä niitä asioita nyt ja keskityn näihin peleihin, Heinola linjaa.

Heinola pelasi kuluvalla kaudella 44 AHL-ottelua tehoin 3+18=21. NHL:n puolella pelejä kertyi lopulta ansioluettolon koristeeksi vain viisi kappaletta.

LUE MYÖS: