Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
Washington Capitalsin Aleksandr Ovetshkin debytoi NHL:ssä jo syksyllä 2005 nousten välittömästi NHL:n supertähdeksi 52 maalin ja 106 tehopisteen saldollaan.
Joukkueen apuvalmentajana kyseisellä kaudella ensimmäistä vuottaan toiminut Dean Evason muistelee maalitykin tulokaskautta Daily Faceoffin podcastissa.
– Hänen kanssaan oli todella herkullista työskennellä. Hänen työmoraalinsa, voitontahtonsa ja harjoittelunsa… Sitten hän menetti hieman itseään viidennen ja kuudennen kautensa aikana. Oli paljon puhetta hänen työetiikastaan. Monet ulkopuoliset tekijät vaikuttivat asiaan, Evason muistelee.
Evasonin mukaan Ovetshkin kasvoi joukkueen pukukopin johtajaksi vasta myöhemmällä iällä.
– Sitten hän löysi itsensä uudestaan ja hänestä tuli johtaja. Hän ei ollut alunperin johtaja, mutta hän opetteli johtamaan joukkuetta, mikä johti lopulta Stanley Cupin voittoon. En olisi voinut olla onnellisempi hänen puolestaan, nykyisin Columbus Blue Jacketsin päävalmentajana toimiva Evason jatkaa.
Ovetshkinin tulokaskausi ei ollut Capitalsille menestys joukkueena. Evason kuitenkin nautti työnteosta uuden supertähden kanssa.
– Emme voittaneet paljon pelejä, mutta oli herkullista seurata häntä joka päivä. Ei ainoastaan jäällä vaan myös sen ulkopuolella, Evason päättää.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- Jarmo Kekäläinen teki uskomattoman tempun, johon kukaan ei uskonut!
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!