Kärkivaraus treidattiin kuukausi sitten – on jälleen kaupan!
Saksalaishyökkääjä Lukas Reichel, 23, treidattiin noin kuukausi sitten Chicago Blackhawksista Vancouver Canucksiin vuoden 2027 4. kierroksen varausvuoroa vastaan. Nyt Canucks on jo valmis luopumaan Reichelista.
Toimittaja Rick Dhaliwal kertoo, Reichel on nyt tarjolla muille NHL-seuroille. Reichel on kirjauttanut Canucksissa 13 otteluun vain yhden syöttöpisteen tehotilaston ollessa -5. Hän joutui joukkueensa edellisestä ottelusta kokoonpanon ulkopuolelle.
Reichel iski ennen treidiään Blackhawksissa viiteen peliin pisteet 2+2. Hän pelasi seurassa usein laidalla, mutta Canucksissa hän on saanut peliaikaa sentterinä johtuen loukkaantumisista.
Canucks vahvisti rivejään hiljattain David Kämpfillä. Joukkue on saamassa lähiaikoina myös sairastuvalta takaisin Teddy Bluegerin ja Nils Höglanderin. Lisäksi loukkaantumisesta toipunut Jonathan Lekkerimäki pelaa tällä hetkellä farmissa ja palannee pian NHL:ään, joten Reichelin paikka kokoonpanossa alkaa olla hyvin tiukassa.
Reichelin 1,2 miljoonan dollarin kausitienestit takaava sopimus on voimassa tämän kauden loppuun.
Reichel on Blackhawksin ykköskierroksen 17. varaus vuodelta 2020. Hän on pelannut NHL-urallaan 187 ottelua tehopistein 22+37=59.
LUE MYÖS
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”