Näkökulma: NHL:n tuorein jättisopimus romuttaa vanhat mielikuvat – vanhoihin sopimuksiin vertailu turhaa
Tuoreimmat tähtipelaajien sekä tulevaisuuden lupausten allekirjoittamat jättisopimukset kertovat kaiken NHL:n muuttuneesta, palkkakaton räjähdysmäiseen nousuun perustuvasta tilanteesta.
Lokakuun alussa NHL-jännärit hieraisivat silmiään Kirill Kaprizovin solmittua Minnesota Wildin kanssa kahdeksan vuoden sopimuksen historian ylivoimaisesti korkeimmalla, 17 miljoonan dollarin vuosipalkalla.
Maanantain vastaisena yönä julkisuuteen tuli tieto Los Angeles Kingsin jo 29-vuotiaan Adrian Kempen tuoreesta, kahdeksan vuoden sopimuksesta. Ruotsalainen tienaa tuoreesta pahvistaan 10,6 miljoonaa taalaa kaudessa. Ensi kaudella voimaan astuva sopimus lähes tuplaa laiturin aiemman, 5,5 miljoonan dollarin vuosipalkan takaavan palkan.
Useat vanhaan, pitkään lähes paikallaan pysyneeseen palkkakattoon arvionsa perustavat NHL-seuraajat kummastelevat tällä hetkellä Kempen sopimuksen suuruutta ja kestoa. Kempe on uuden sopimuksensa päättyessä lähes 40-vuotias ”kehäraakki”.
Kempen sopimusta turha verrata MacKinnoniin
Tästä päästäänkin jutun pihviin. Rakettimaisessa nousussa oleva palkkakatto pakottaa seurat tekemään riskialttiita ja ylipituisia sopimuksia ikääntyville tähtipelaajille samalla, kun nuorille NHL-raakileille rustataan nykyisten näyttöjen pohjalta ylihintaisia ja maksimimittaisia (8 vuotta) sopimuksia.
Jatkossa sopimuksia vertailtaessa onkin syytä suunnata katseet pelkän cap hit -lukeman sijaan niiden prosentuaaliseen osuuteen koko joukkueen palkkakuluista palkkakaton noustua tälle kaudelle 88 miljoonasta 95,5 miljoonaan dollariin. Kaudelle 2025-26 palkkakaton odotetaan räjähtävän jo 104 miljoonaan taalaan. Kaudella 2026-27 se huitelee arvioiden mukaan jo 113,5 miljoonassa.
Nykypalkkakattoon suhteutettuna esimerkiksi Kaprizovin 17 miljoonan diili vastaa muutaman vuoden päästä enää 12,7 miljoonan dollarin vuosipalkkaa nykytasoon verrattuna. Ensi kaudella voimaan astuva sopimus nielaisee Wildin ensi kauden palkkakatosta tuolloin 16,3 prosenttia, mutta kaudella 2027-28 enää 14,9 prosenttia.
Verrokkina esimerkiksi Leon Draisaitlin 14 miljoonan dollarin vuosipalkka syö Edmonton Oilersin tämän kauden palkkakatosta 14,6 prosenttia. Kaprizov on kuitenkin Wildin ylivoimaisesti tärkein yksittäinen pelaaja. Tämä seikka tulee myös huomioida vertailtaessa pelaajien palkkoja. Nathan MacKinnonin 12,6 miljoonan dollarin diili puolestaan nielaisi kaudella 2023-24 silloisesta 83,5 miljoonan dollarin palkkakatosta 15 prosenttia.
Jatkossa arkipäivää on lisäksi se, että aiemmin 3-4 miljoonaa dollaria kaudessa tienanneet kolmosketjun jyrät tienaavat palkkoja, jollaisia maksettiin vielä muutama vuosi sitten ainoastaan kärkiketjujen pistelingoille.
Rajoittamattomiksi vapaiksi agenteiksi tuleville, kolmeakymmentä ikävuotta läheneville tähtipelaajille on heillekin tarjottava ylipitkiä jättisopimuksia. Esimerkiksi nyt kahdeksan vuoden lapun Kingsin kanssa allekirjoittanut Kempe olisi kesällä saanut vapailta markkinoilta taatusti jopa 2-3 miljoonaa dollaria enemmän, vapautuuhan Kempen tasoisia 35-40 maalin pelimiehiä UFA-markkinoille entistä harvemmin.
Nyt onkin viimeistään aika heittää romukoppaan nykysopimusten vertailu muutaman vuoden takaisiin. Niihin kun voi jatkossa heittää helposti useamman miljoonan ekstraa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MTV Urheilu: HPK:n tähtimaalivahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- NHL:n suomalaisvahdilta huima temppu kovassa paikassa!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”