Suomen NHL-konkari ajautunut karuun tilanteeseen
Utah Mammothia edustava suomalaispuolustaja Olli Määttä, 31, ei mahtunut joukkueensa kokoonpanoon Suomen aikaa torstain vastaisena yönä, kun Utah voitti Buffalo Sabresin kotonaan numeroin 5-2.
Kyseessä oli toinen ottelu putkeen, kun Määttä joutui terveenä kokoonpanon ulkopuolelle. Hän ei pelannut myöskään Ottawa Senatorsia vastaan muutama päivä aiemmin.
Määttä treidattiin Utahiin reilu vuosi sitten Detroit Red Wingsistä. Hän sai viime kaudella peliaikaa Utahissa lähes 20 minuuttia per ottelu. Tällä kaudella hänen vastuu on pudonnut merkittävästi, nimittäin nyt Määtän peliaika ottelua kohden on ollut enää alle 12 minuuttia. Hän on kirjauttanut 15 otteluun tehot 0+1.
Määttä teki Utahin kanssa viime maaliskuussa kolmen vuoden mittaisen jatkosopimuksen, joka takaa hänelle 3,5 miljoonaa dollaria per kausi. Käynnissä on nyt ensimmäinen vuosi Määtän uudesta sopimuksesta.
Määttä nähtiin Leijonissa 4 Nations -turnauksessa viime helmikuussa. Tulevia olympialaisia silmällä pitäen Määtän roolin pienentyminen on myös huolestuttava asia.
NHL-urallaan Määttä on pelannut komeat 776 runkosarjaottelua ja 85 pudotuspeliä.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!