Aleksander Barkov arvioi – tähän Suomen peli Kanadaa-vastaan kaatui

Suomi koki maanantaina 3-5 tappion Kanadalle 4 Nations -turnauksessa. Ottelun jälkeen Suomen joukkueen kapteeni Aleksander Barkov arvioi, mihin Suomen peli kaatui.
– Loppurutistus oli hyvä. Ei missään nimessä saa päästää neljä–nollaan tuommoista joukkuetta. Oli ihan hyviä juttuja, mutta ei pysty sanomaan, että meillä olisi ollut hyvää peliä siellä. Olisi pitänyt auttaa enemmän meidän veskareita. Hyvä loppu meillä kuitenkin, saimme siihen hyvän paineen ja jäimme maalin päähän, mutta kuten sanoin, neljä–nollaan ei saa päästää tuommoista porukkaa, Barkov kommentoi.
– Perjaatteessa kaksi ekaa maalia tuli riistoista, he pääsivät nopeasti kääntämään ja hyökkäämään. Kolmannessa maalissa periaatteessa sama homma, tulivat kolmella kahta vastaan meidän päähän. Ei pitäisi meille tapahtua sellaista. Meillä pitäisi olla aina kolme neljää tai viittä vastaan, ei missään nimessä yhtä tai kahta. Sellasia pieniä virheitä tuli, ja peli on niin nopeeta. Varsinkin tuollaisia joukkueita vastaan tulee reagoida nopeammin.
Vaikka Suomen pelit päättyivät turnauksen alkusarjaan, on Barkov kokonaisuudessaan tyytyväinen turnaukseen ja Suomen joukkueeseen.
– Lopputulos ei ollut tietenkään hyvä meidän osalta, mutta pakko sanoa, että olen nauttinut jokaisesta päivästä ja hetkestä täällä. Meidän suomalaiset on huippuäijiä täällä ihan lähtien valmentajista, huoltajista, fysioista ja hierojista. He ovat olleet pitkään täällä ja on syntynyt paljon tarinoita jään ulkopuolella. Hienoja äijiä myös meidän maajoukkue täynnä, että kyllähän tämä lisää enemmän ja enemmän nälkää, Barkov kommentoi.
– Meillä oli ennen pelejä hyvä fiilis täällä. Tiedettiin, että tämä on se välierä ja voittaja menee jatkoon. Kanadan kovin mahdollinen joukkue vastassa, ellei jopa paras joukkue maailmassa. Totta kai haluttiin voittaa ja näyttää miten Suomi pelaa. Muutama turha virhe tuli sinne ja he rokottivat. Heillä on sen verran paljon taitoa, että he pystyvät rokottamaan pienistäkin virheistä.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- No nyt! Marc-André Fleurya houkutellaan palaamaan eläkkeeltä NHL:ään
- 28-vuotias NHL-hyökkääjä päättää pelaajauransa: ”Nyt on aika uudelle luvulle”
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- No nyt! Marc-André Fleurya houkutellaan palaamaan eläkkeeltä NHL:ään
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä