Leijonat sai NHL-vahvistuksen mukaan – ketjut myllättiin uusiksi!
Leijonien valmistautuminen sunnuntai-illan Itävalta-otteluun MM-kisojen alkusarjassa jatkui aamuharjoituksissa, joissa nähtiin jälleen muutoksia ketjukoostumuksissa.
Päävalmentaja Antti Pennanen on tehnyt ketjuihin uusia kokeiluja, joista merkittävin on Aatu Rätyn ja Anton Lundellin paikkojen vaihtaminen. Samaa yhdistelmää testattiin jo perjantain Britannia-ottelussa kolmannen erän lopussa.
Uusissa ketjuissa Lundellin laidoilla pelaavat Patrik Puistola ja Lenni Hämeenaho. Rädyn ketjuun on puolestaan nostettu Jesse Puljujärvi sekä Sakari Manninen.
Puolustuspäässä saatiin joukkueelle positiivinen uutinen, kun Urho Vaakanainen palasi takaisin jääharjoituksiin. New York Rangersin puolustaja oli sivussa kahdesta edellisestä ottelusta loukkaantumisen takia, mutta on nyt jälleen mukana kokoonpanotilanteessa.
Maalivahtivalintaa illan Itävalta-otteluun ei ole vielä lyöty lukkoon.
Leijonien ketjut aamutreeneissä:
Hyökkäysketjut
Mikael Granlund–Aleksander Barkov–Konsta Helenius
Patrik Puistola–Anton Lundell–Lenni Hämeenaho
Sakari Manninen–Aatu Räty–Jesse Puljujärvi
Saku Mäenalanen–Hannes Björninen–Waltteri Merelä
Ylimääräiset hyökkääjät: Janne Kuokkanen, Sami Päivärinta
Puolustusparit
Ville Heinola–Henri Jokiharju
Mikko Lehtonen–Vili Saarijärvi
Olli Määttä–Nikolas Matinpalo
Mikael Seppälä–Urho Vaakanainen
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan