Mikko Rantanen järkyttyi siirrostaan – paljastaa IS:lle: ”Olin valmis ottamaan alennusta”

Mikko Rantanen myöntää siirron Carolina Hurricanesiin tulleen kymmenen kautta Colorado Avalanchea edustaneelle supertähdelle yllätyksenä.
Suomalaistähti kertoo olleensa valmis antamaan Avalanchelle alennusta palkkapyyntönsä suhteen. Siitä huolimatta yhteisymmärrystä seurajohdon kanssa ei löytynyt.
– Kauppa tuli minulle isona yllätyksenä, en osannut odottaa sitä yhtään. Nyt huomasin ensimmäistä kertaa itse, kuinka raakaa bisnes NHL:ssä voi olla, Rantanen kertoo Ilta-Sanomille.
Huhuista huolimatta neuvottelut jatkosopimuksesta eivät Rantasen mukaan katkenneet missään vaiheessa.
– Keskusteluyhteys jatkosopimuksesta seuran kanssa oli auki. Olin valmis ottamaan alennusta omaan markkina-arvooni nähden. Keskustelimme sopimuksesta ihan lähiaikoinakin, Rantanen paljastaa.
– Oin valmis tulemaan aika paljonkin markkina-arvostani vastaan. Siksi tämä kauppa tulikin niin yllätyksenä, Rantanen sanoo.
Rantanen pääsi joka tapauksessa mieluisaan paikkaan. Suurimpiin mestarisuosikkeihin lukeutuvassa Hurricanesissa mies debytoi ykkösketjussa hyvän ystävänsä Sebastian Ahon rinnalla.
– Meillä oli jo aihioita, mutta emme saaneet kiekkoa sisään. Aho on niin älykäs pelaaja, että hänen kanssaan on helppo pelata. Toivottavasti saisimme jatkaa yhdessä, pelaaminen paranee varmasti tästä, Rantanen kommentoi pelaamistaan Ahon rinnalla avausottelussaan Hurricanes-paidassa.
LUE MYÖS:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonilta poikkeuksellinen ratkaisu – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Suomen NHL-tähtien ketjut 4 Nationsissa nyt tiedossa
- Gustav Forsling odottaa Suomen kohtaamista: ”Barkov jyrää minut”
- Elias Petterssonista iso paljastus: Canucks teki päätöksensä supertähden kauppaamisen suhteen!
- IL: Jesse Puljujärvi rikkoo hiljaisuuden – ”Ei jäänyt hyvä fiilis”
- Jarmo Kekäläinen paljastaa: sai huipputarjouksia Euroopasta – vastasi ”kiitos ei”
- Yli 1000 NHL-ottelun hyökkääjä lopettaa uransa!
- Yllätyskäänne: Jesse Puljujärvi löysi uuden joukkueen Pohjois-Amerikasta!
- Tällaiset ketjut Kanada iski kasaan 4 Nationsiin – supertähdet erotettu
- Tällaisilla ketjuilla Leijonien avausvastustaja Yhdysvallat harjoitteli 4 Nations -turnauksen alla
- IL: Tässä Jesse Puljujärven seuraava suunta
- Loukkaantuneen Mikko Rantasen kohtalo ratkesi
- Kanadalle kova vahvistus 4 Nations -turnaukseen!
- Rasmus Ristolainen ulos 4 Nations -turnauksesta – tässä on korvaaja
- IS: Kärpät valmistelee isoa peliliikettä Jesse Puljujärven suhteen!
- Tällaisilla ketjuilla Leijonien avausvastustaja Yhdysvallat harjoitteli 4 Nations -turnauksen alla
- Viime hetken käänne: NHL-megatähti jää pois 4 Nations-turnauksesta
- Tällaiset ketjut Kanada iski kasaan 4 Nationsiin – supertähdet erotettu
- Elias Petterssonista iso paljastus: Canucks teki päätöksensä supertähden kauppaamisen suhteen!
- IL: Jesse Puljujärvi rikkoo hiljaisuuden – ”Ei jäänyt hyvä fiilis”