Toronto-tähden paluu venyy − onko jopa Four Nations vaarassa?

Auston Matthewsin rikkonainen kausi jatkuu. The Hockey News -sivusto kirjoittaa, että Toronto Maple Leafsin hyökkääjän odotetaan olevan edelleen sivuissa joukkueen peleistä.
Moni kanadalaisseuran fani odotti Matthewsin palaavan kenties jo perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa pelattavaan Islanders-otteluun, mutta keskushyökkääjä ei pysty pelaamaan.
Tähtisentteri on taistellut pitkin kautta ylävartalovamman kanssa. Matthews kärsi vammasta jo harjoitusleirillä, mutta pystyi pelaamaan syyskaudella 13 ottelua. Vamma kuitenkin uusiutui, ja jenkkihyökkääjä onkin ollut peleistä sivussa jo lähes kaksi viikkoa.
Lupauksia herättävää on, että Matthews on nyt pystynyt olemaan jäällä joukkueen kanssa. Hyökkääjä kertoi Hockey Newsille kärsivänsä silti yhä kivusta.
− On kuitenkin paljon positiivisia merkkejä. Katsotaan, miltä tilanne näyttää myöhemmin viikolla, Matthews pohti.
USA pelaa Four Nations -maajoukkueturnauksessa helmikuussa. Matthewsilta kysyttiin, onko vamma sellainen, josta hän uskoo tervehtyvänsä täyteen pelikuntoon ennen helmikuuta.
− En tiedä, mutta toivon niin. Se on tietenkin tavoitteena, Matthews sanoi.
− Nämä jutut voivat joskus osoittautua vaikeiksi. Tämä on fyysinen kontaktilaji, eikä näille aina voi mitään, mutta yritän parhaani mukaan tulla toimeen vaivojeni kanssa, Matthews jatkoi.
Hockey Newsin mukaan on epätodennäköistä, että Toronton tähti olisi pelikunnossa vielä runsaaseen viikkoon. Päävalmentaja Craig Berube ei osannut sanoa, milloin sentteri palaa kaukaloon.
− Hän kertoo meille sitten, kun on käytettävissä, Berube totesi.
Maple Leafs johtaa Atlantin divisioonaa, joten Matthewsin paluulla ei välttämättä ole Toronton kannalta mahdoton kiire. Kovin pitkää tervettä jaksoa hyökkääjä ei kuitenkaan saane alle ennen neljän maan turnausta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!