Tähtivahti pitkään sivussa – Leevi Meriläiselle avautumassa huippupaikka NHL:ssä
Ottawa Senators kärsii parhaillaan pahasta loukkaantumissumasta maalivahtiosastollaan.
Joukkueen kesän tähtihankinta, ykkösmaalivahti Linus Ullmark ei matkustanut joukkueen mukana viiden ottelun vieraskiertueelle. Selkävaivoista kärsivä Ullmark palaa tositoimiin aikaisintaan 10. tammikuuta Senatorsin pelatessa seuraavan kotiottelunsa.
Kun myös kakkosvahti Anton Forsberg on parhaillaan loukkaantuneena, on Senators kutsunut vieraskiertueelle Leevi Meriläisen sekä Mads Sogardin AHL:stä. Kaksikosta ainakin toinen saanee mahdollisuutensa NHL-joukkueen maalilla ennen mukaan vierasrundille lähteneen Forsbergin paluuta pelikuntoon.
Toista kokonaista kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava Meriläinen, 22, on pelannut kuluvalla kaudella 13 AHL-ottelua (2,43 ja 90,1%). NHL:n puolella Kärppien junioriputken läpikäynyt maalivahti on torjunut kahdessa ottelussa (3,72 ja 84,6%).
LUE MYÖS:
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”