The Athletic: Toronto Maple Leafs kahden jättivonkaleen perässä NHL:n kesämarkkinoilla
Toronto Maple Leafs oli kahden tähtisentterin kintereillä NHL:n kesän vapailla markkinoilla.
Näin väittää The Athleticin toimittaja Jonas Siegel, jonka mukaan seuran tuore päävalmentaja Craig Berube halusi joukkueelle uuden kakkossentterin. Siegelin mukaan Berube ei halunnut lähteä kauteen John Tavares kakkossentterinään, sillä mestariluotsi näki konkarin lähtökohtaisesti kolmossentterin statuksen pelaajana.
Tämän johdosta Leafs kartoitti ainakin kahta nimekästä UFA-pelaajaa. Toimittajan mukaan nämä pelaajat olivat Vegas Golden Knightsissa ilman sopimusta jäänyt Stanley Cup -voittaja Chandler Stephenson sekä Boston Bruinsin uudeksi ykkössentteriksi lopulta päätynyt Elias Lindholm.
Leafsin ahtaan palkkakattotilanteen vuoksi kumpikin kaksikosta päätyi lopulta muualle. Stephenson allekirjoitti Seattle Krakenin kanssa seitsemän vuoden sopimuksen 6,25 miljoonan dollarin cap hitillä. Lindholm puolestaan kuittaa Bruinsin kanssa allekirjoittamastaan saman pituisesta diilistä 7,75 miljoonaa taalaa per kausi.
Sittemmin Leafs kokeili kakkossentterin roolissa mm. NHL-uransa laiturin paikalla tehnyttä William Nylanderia. Harjoituskauden kokeilu jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Runkosarjan alkukierroksilla kakkossentterin paikalla on kokeiltu heikoin tuloksin myös Max Domia.
LUE MYÖS:
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”