Martin Brodeurin poika nähtiin New Jersey Devilsin maalilla – pelasi huippuottelun
NHL:n maalivahtilegenda Martin Brodeurin poika Jeremy Brodeur, 27, pääsi pelaamaan ensimmäisen ottelunsa New Jersey Devilsin maalilla, kun joukkue kohtasi harjoitusottelussa New York Rangersin.
Brodeurin ensiesiintyminen Devilsissä onnistui erinomaisesti. Brodeur kirjautti 29 torjuntaa, torjuntaprosentin 96,7 ja sai valinnan ottelun ykköstähdeksi, kun Devils kaatoi Rangersin numeroin 3-1. Brodeur oli pitkään kiinni jopa nollapelissä, mutta Anton Blidh murskasi tämän unelman vajaat pari minuuttia ennen ottelun päättymistä.
Ottelu oli Brodeurin perheelle hyvin merkityksellinen, nimittäin Devils on juurikin se seura, jossa isä-Brodeur pelasi käytännössä koko NHL-uransa ajan. Brodeur pelasi Devilsissä yli 1200 ottelua ja voitti kolme Stanley Cupia ja neljä Vezina Trophya.
Sekä Devilsillä että Rangersilla ei ollut kokoonpanossa kovinkaan monia vakiokokoonpanon pelaajiaan. Esimerkiksi Rangersin maalilla pelasi kuitenkin kolmen Stanley Cupin Jonathan Quick.
Jeremy Brodeur pelasi viime kaudella ECHL-seura Adirondack Thunderissa 32 runkosarjaottelua torjuntaprosentilla 91,8 sekä kuusi pudotuspeliä torjuntaprosentin ollessa 91,7. Lisäksi hän pelasi yhden AHL-ottelun Utica Cometsissa, johon hänellä on sopimus myös alkavasta kaudesta. Utica on Devilsin farmiseura.
Brodeur on pelannut urallaan AHL:ssä viisi ottelua ja ECHL:ssä 140 ottelua.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Utah julkisti ison diilin luottopakkinsa kanssa
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”

- Connor Bedard allekirjoitti jättidiilin – nousi NHL:n palkkakuninkaiden joukkoon