Juuse Saros valottaa: tällaisia siirtoja Nashville on tekemässä tänä kesänä

HELSINKI. Leijonat paljasti perjantaina kuusi ensimmäistä pelaajaansa 4 Nations Face-Off -turnaukseen. Yksi kuudesta pelaajasta oli Suomen odotettu ykkösvahti Juuse Saros.
Nashvillen tähtivahti odottaa tulevaa turnausta innolla.
– Toki vaatimustaso tulee olemaan kova varmasti. Kaikki joukkueet tulee pelaamaan nopeaa ja viihdyttävää lätkää. Samalla olen tosi innoissani. Saman tien, kun turnauksesta ilmoitettiin, niin oli kova tavoite olla mukana, Saros kommentoi.
NHL:ssä Nashvillen kausi päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Saros paljasti, millaisia liikkeitä Predators on kesällä hänen tietojensa mukaan tekemässä.
– Nythän se näkyy tässä muutaman viikon sisään, että mikä on suunnitelma. Ainakin, mitä mä olen ymmärtänyt, niin viime vuonna ykkösketju kantoi meitä pitkälle, niin yrittävät saada taustatukea ja leveyttä. Nyt meiltä lähti Ryan McDonagh, iso palanen puolustuksesta, niin varmaan siihenkin yritetään saada jotain paikkaajaa, Saros kertoo.
Peruspuolustaja McDonagh siirtyi kesällä Tampa Bay Lightningiin yhdessä 4. kierroksen varausvuoton kanssa. Vaihdossa Nashville sai 2. kierroksen ja 7. kierroksen varausvuorot.
NHL-kauden päätyttyä jaettiin tuttuun tapaan palkinnot parhaille pelaajille. Norris Trophy olisi Saroksen mielestä saanut mennä toiseen osoitteeseen kuin sen voittaneelle Quinn Hughesille.
– Totta kai mun vastaus on, että kun joka päivä näkee, mihin Roman Josi puolustus- ja hyökkäyssuuntaan ja on mahtava kapteeni, niin hän olisi aina mun valinta. Mutta ei se palkinto huonollekaan mennyt, Saros nauraa.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
Toni Tuomala
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä