Rangers-hyökkääjä räväytti ulkoilmaottelussa – tappeli NHL-debyyttinsä ensimmäisessä vaihdossa kovanaamaa vastaan
New York Islandersin ja New York Rangersin välisessä ulkoilmaottelussa sattui ja tapahtui. Rangers nappasi 6-5-voiton jatkoajalla lähes 80 000 katsojan edessä.
Rangersin riveissä nähtiin myöskin yksi NHL-debytantti. Hän oli nelosketjuun merkattu kanadalaishyökkääjä Matt Rempe, 21. Rempe pääsi tekemään ensiesiintymisensä NHL:ssä jättiyleisön edessä.
Rempe aloitti NHL-uransa ryminällä. Ajassa 1:29 hän pääsi ensimmäistä kertaa kentälle keskialoituksen yhteydessä. Hän alkoi heti ensimmäisessä vaihdossaan suoraan aloituksesta tappelemaan Islandersin kovanaama Matt Martinia vastaan. Rempe piti Martinin tiukasti otteessaan eikä päästänyt tätä yllättämään iskuillaan. Nahistelun päätteeksi Rempe otti vielä yleisöä haltuunsa.
Jääaikaa Rempe sai ottelussa 4:26, joten hän vietti lopulta enemmän aikaa jäähyboksissa kuin kentällä. Tappelusta tuomittiin molemmille osapuolille viiden minuutin rangaistukset.
Rempe on Rangersin 6. kierroksen varaus (#165) vuodelta 2020. Hän on pelannut kuluvan sekä viime kauden AHL:ssä Hartford Wolf Packin riveissä. Tämän kauden 43 otteluun Rempe on kirjauttanut tehopisteet 8+4=12.
Näet tappelun alta tai täältä.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Mitä ihmettä? NHL-ottelussa syntyi vauva
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- Jarmo Kekäläinen teki uskomattoman tempun, johon kukaan ei uskonut!
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- Jarmo Kekäläinen teki uskomattoman tempun, johon kukaan ei uskonut!
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- Columbus Blue Jacketsille karmea takaisku – tähtipuolustajan kausi ohi
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Rasmus Ristolaisen pudotuspelihaaveille jättimäinen buusti
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”