NHL:n tulokasvalmentaja iski nyrkin pöytään – hyllytti yli 10 miljoonan dollarin supertähden
Calgary Flamesin uusi päävalmentaja Ryan Huska teki kohauttavan päätöksen keskiviikon NHL-kierroksen ottelussa Nashville Predatorsia vastaan.
Huska hyllytti ennen kolmannen erän alkamista joukkueensa suurimman tähden Jonathan Huberdeau’n penkin päähän. Yli 10 miljoonan dollarin palkkaa tienaava supertähti oli tulokaspäävalmentajan päätöksestä selvästi harmissaan.
Flames teki ilman Huberdeau’ta viimeisessä erässä kolme maalia ja nousi takaa-ajoasemasta komeaan 4-2-voittoon.
Flames-luotsi Huska perusteli kovaa ratkaisuaan ykköstähtensä heikoilla esityksillä.
– Hänellä oli menossa ”ohipeli” ja halusimme kolmanteen erään mentäessä saada hieman lisää flowta. Tämän takia päätimme mennä pelaajilla, joilla oli mennyt ottelussa paremmin. Näin päädyin ratkaisuun, Huska perusteli ottelun jälkeen Sportsnetille.
30-vuotias Huberdeau allekirjoitti elokuussa 2022 jättimäisen kahdeksan vuoden mittaisen ja 84 miljoonan dollarin arvoisen megadiilin Flamesin kanssa.
Kaudella 2021-22 Florida Panthersin paidassa 115 tehopistettä mättänyt Huberdeau on ollut kanadalaisseurassa kuin varjo entisestään. Viime kaudella odotusarvoihin nähden surkeat 55 tehopistettä takonut hyökkääjä on tehnyt tällä kaudella 12 ottelussa pisteet 2+4=6.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jake Guentzelin tunaroinnista viraalihitti: möhli varman maalin – vastustaja rankaisi heti
- Vancouver Canucks veti 1100 NHL-pelin veteraanin ulos kokoonpanosta – treidi lähellä
- Vincent Trocheckista jysähti iso siirtohuhu – ”Se on todellista”
- NHL:n entinen kärkivaraus sai lähtöpassit!
- Huippu-uutinen! Dallas Stars kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Sidney Crosbyn sairausloman pituus selvillä
- Mitä ihmettä? Patrik Laineelle kävi nolo kohtalo
- DailyFaceoff: Olympialaisilla karu vaikutus Eeli Tolvasen tulevaisuuteen NHL:ssä
- Coloradossa tapahtuu: hankkiiko seura kohuhyökkääjän?
- TSN: Nazem Kadri jätti siirtopyynnön
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”
- Raju takaisku: Mikko Rantasen loukkaantumisesta uutta tietoa – huilia edessä
- NHL:ssä tapahtui heti olympiatauon jälkeen: Kahden hyökkääjän vaihtokauppa!
- Huippu-uutinen! Dallas Stars kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Paul Maurice otti kantaa Leijonat-huhuihin – ”Joku sekoitti minut”
- NHL:ssä jysähti vaihtokauppa – Colorado Avalanchen Stanley Cup -mestari vaihtaa seuraa!
- Näkökulma: Auston Matthews ei saa hymyillä, ennen kuin Toronto on voittanut mestaruuden
- NHL-seura käynnisti neuvottelut – Patrik Laineesta tipahti iso siirtohuhu!
- Kanadan tähtipuolustaja loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti surkea uutinen