Toisen epäonni on toisen onni – suomalaisvahdille tarjolla paikka NHL-miehistöstä
Colorado Avalanchen harjoituskausi kohti tulevaa NHL-kautta käynnistyy aivan tuota pikaa. Joukkueen maalivahtihierarkiaan on tullut muutoksia ensimmäisten harjoitusotteluiden kynnyksellä.
Avalanchen kakkosmaalivahtina viime kaudet toiminut Pavel Francouz on nimittäin loukkaantunut. Joukkueen päävalmentaja Jared Bednar ei osannut vielä kertoa, milloin Francouz on jälleen pelikuntoinen.
Samassa yhteydessä Bednar ilmoitti, että nyt kun Francouz on ”pelistä poissa”, niin joukkueen kakkosmaalivahti tulee olemaan suomalainen Justus Annunen. Joukkueen ehdoton ykkösvahti on puolestaan Aleksandar Georgijev.
23-vuotias Annunen on pelannut tähänastisella urallaan neljä ottelua NHL:ssä. AHL:ssä mies on sen sijaan torjunut 91 runkosarjaottelussa ja 13 pudotuspelissä. Annunen on Avalanchen 3. kierroksen varaus (#64) vuodelta 2018.
NHL-mahdollisuus tulee olemaan Annuselle erinomainen. Muista AHL-vahdeista ruotsalainen Arvid Holm on ainut varteenotettava haastaja Annuselle kakkosvahdin paikalle, mutta Bednarin mukaan Annunen menee seuran sisäisessä maalivahtihierarkiassa edelle.
– Annunen on nyt paras vaihtoehtomme kakkosmaalivahdiksi. Harjoitusleiri näyttää meille lopullisen tilanteen. En tunne Holmia kovinkaan hyvin, mutta jos minun pitäisi laittaa maalivahtimme paremmuusjärjestykseen nyt, Annunen olisi kakkosveskari. Hän saa tilaisuuden, Bednar sanoi NHL:n suomenkielisten verkkosivujen mukaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien olympiajoukkueesta ulos jätetty taituri liekeissä NHL:ssä!
- Aleksander Barkovista tipahti huima tieto
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Patrik Laineesta kutkuttava siirtohuhu – tämä pelaaja vaihtonappulana?
- Mikko Rantanen veivasi hävyttömän maalin NHL:ssä: ”Tervetuloa veivikaupunkiin!”
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Lähteet: Nashville Predatorsin GM vaihtoon!
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- Patrik Laineesta kutkuttava siirtohuhu – tämä pelaaja vaihtonappulana?
- Nashville Predators laittoi kolme pelaajaa myyntiin
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- Jarmo Kekäläinen valmistelee jymysiirtoa?
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Matvei Mitshkov sai rajua kritiikkiä – päävalmentaja haukkui ”rapakuntoisen” superlupauksen lyttyyn
- Kova päätös: Edmonton näytti NHL-konkarille ovea!