Lähde: Vegas Golden Knights vahvisti rivejään – MM-kultasankari haaviin!

Kanadalaishyökkääjä Maxime Comtois, 24, suuntaa syksyllä Vegas Golden Knightsin harjoitusleirille antamaan näyttöjä.
BPM Sportsin toimittaja Marc-Olivier Beaudoin kertoo X:ssä eli entisessä Twitterissä, että Comtois on solminut testisopimuksen Golden Knightsin kanssa.
Comtois on pelannut edelliset viisi kautta Anaheim Ducksin organisaatiossa. Isokokoinen kanadalainen ei kuitenkaan saanut Ducksilta sopimustarjousta (qualifying offer) kesällä, joten hänestä tuli vapaa agentti heinäkuun 1. päivä. Pitääkseen Comtois’n NHL-oikeudet Ducksin olisi pitänyt tarjota yli kahden miljoonan palkkaa hyökkääjälleen.
Viime kaudella Comtois teki runkosarjan 64 ottelussa odotuksiin nähden vaisut tehot 9+10=19. Hänen tehotilastonsa oli pakkasella hyytävin luvuin -20.
Comtois on Ducksin 2. kierroksen (50.) varaus vuodelta 2017. Hän on pelannut NHL:ssä yhteensä 210 ottelua kirjaten tehopisteet 38+48=86.
Comtois on edustanut Kanadaa MM-kisoissa kahdesti: vuosina 2021 ja 2022. Hän voitti MM-kultaa keväällä 2021 ja hopeaa keväällä 2022. Comtois’n palkintokaappia komistaa myös alle 20-vuotiaiden MM-kulta vuodelta 2018.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!