Jeremy Roenick lataa karua tekstiä NHL-supertähdestä – ”Kitisee ja valittaa kaikesta”
Takavuosien NHL-supertähti Jeremy Roenick ottaa suorasanaisesti kantaa Los Angeles Kingsin kesän jättihankinta Pierre-Luc Dubois’n kaukalon ulkopuoliseen käytökseen.
Dubois on ehtinyt NHL-uransa aikana kiukutella itsensä ulos ensin Columbus Blue Jacketsistä ja sittemmin Winnipeg Jetsistä, jonka kanssa tähtisentteri kieltäytyi solmimasta jatkosopimusta pakottaen seuran lopulta pelaajakaupoille.
Roenickin mielestä Dubois’n on korkea aika tehdä muutos käyttäytymisessään.
– Dubois ei ole lopettanut käyttäytymästä kuin pieni kakara siitä asti, kun hän saapui NHL:ään. Hän ei ole tehnyt mitään muuta kuin kitissyt ja valittanut ollessaan NHL:ssä.
– Hän ei ole noussut johtavaksi pelaajaksi yksinkertaisesti siitä syystä, että hän käyttää liikaa aikaa valittaakseen siitä, missä hän milloinkin joutuu pelaamaan.
Roenick toivoo asenteen muuttuvan Dubois’n päästessä Los Angelesiin.
– Hänen on parasta pelata uuden ison sopimuksensa mukaisesti, koska hänellä on kaikki eväät olla hyvä jääkiekkoilija. Toivon Kingsin vuoksi, että hän olisi viimein aikuistunut ja lopettaisi jatkuvan itkemisensä, Roenick päättää palopuheensa.
Dubois allekirjoitti Kingsin kanssa kahdeksan vuoden ja 68 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen, joka takaa sentterille 8,5 miljoonan taalan vuositulot.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- NHL:stä karuja suomalaisuutisia: Roope Hintz ja Mikael Granlund loukkaantuivat
- Patrik Laineesta karmaiseva uutinen!
- Montrealin GM:ltä paljastus Patrik Laineesta
- Utah Mammothille ikävä kolaus – runkopelaaja pitkään sivussa
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – entinen kärkivaraus vaihtaa seuraa
- Washington purkaa hyökkääjänsä sopimuksen – syynä yllätyssiirto Eurooppaan
- Vegas Golden Knights vahvistuu Carter Hartilla – tällainen on sopimus
- Ukko-Pekka Luukkonen: loistouutinen
- Mikael Granlund hirmuvireessä – ennennäkemätön temppu!
- Kallispalkkainen ruotsalaisfloppi: kausi ohi
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Buffalo synkässä tilanteessa: kaksi tähtipelaajaa haluaa pois?
- Kallispalkkainen ruotsalaisfloppi: kausi ohi
- Mikael Granlund hirmuvireessä – ennennäkemätön temppu!
- Patrik Laineesta karmaiseva uutinen!
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – entinen kärkivaraus vaihtaa seuraa
- Washington purkaa hyökkääjänsä sopimuksen – syynä yllätyssiirto Eurooppaan
- Ukko-Pekka Luukkonen: loistouutinen
- Montrealin GM:ltä paljastus Patrik Laineesta