Rasmus Ristolainen täräyttää suorat sanat katsomokomennuksistaan: ”Jos alkukausi oli täyttä p*skaa, niin…”

Rasmus Ristolaisen toinen kausi Philadelphia Flyersin puolustuksessa oli kokonaisvaltaisen pelaamisen kannalta parannus edelliseen, joskin puolustajan haave pudotuspeleistä antaa edelleen odottaa itseään.
Kymmenen kautta NHL:ssä pelannut Ristolainen, 28, otti tuoreessa NHL Without a Map -sarjan jaksossa kantaa myös hankalaan alkukauteensa sekä siitä seuranneeseen lyhyeen katsomokomennukseen. Ristolainen kertoo ymmärtävänsä päävalmentaja John Tortorellan ratkaisun.
– Tavallaanhan se on niin kuin sen kuuluisikin olla. Jos ei homma toimi, niin sitten ei kuulukaan pelata. Ei nimen tai statuksen pitäisikään vaikuttaa mihinkään, Ristolainen myöntää.
– On sitä ennenkin oltu viltissä, mutta en tiedä yhdynkö siihen penkkikomennukseen. Siihen yhdyn, ettei peli kulkenut. Alkuun oli loukkaantuminen ja se alkukauden pätkä päättyi poppareille. Sen jälkeen on ollut parempaa. Jos alkukausi oli täyttä paskaa, niin enää on puolipaskaa. Suunta on ylöspäin. Ei voi olla enää alaspäin, armeijan harmaisiin kesäksi valmistautuva Ristolainen naureskelee.
Ristolainen pelasi kuluvalla kaudella 74 ottelua tehoin 3+17=20. Turkulaispuolustaja ilmoitti kauden jälkeen kärsivänsä jonkinasteisesta loukkaantumisesta, minkä myötä MM-kisat jäävät jälleen väliin.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Sportsnet: Nämä neljä Carolina Hurricanes -tähteä myyntiuhan alla – mukana Teuvo Teräväinen!
- Philadelphia Flyersin seurapomo jysäyttämässä siirtopommin – vihjaa suoraan: Carter Hart kaupataan!
- Kahdella NHL-pelaajalla varustettu Latvia kirjoitti MM-historiaa – USA romahti ulos mitaleilta
- Toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä karu kohtalo NHL:ssä
- Onko tässä NHL-kauden kovin ryöstötreidi? Vegas sai hirmuvahvistuksen pilkkahintaan
- Dallas Stars hengittää jo niskaan – saavat kuudenteen otteluun valtavan vahvistuksen
- Kanadan NHL-tähti sortui MM-kisoissa alhaiseen tekoon – Lasse Kukkoselta suorat sanat C Moren studiossa: ”Tuo on nolo tilanne”
- Tässä on neljä uutta ehdokasta Columbuksen päävalmentajaksi – mukana venäläinen jokerikortti
- Näin Teuvo Teräväinen kommentoi vaikeaa NHL-kauttaan: ”Mikään ei mennyt niin kuin olisin halunnut”
- Raju arvio: Supertähden jättisopimus tuhosi Kyle Dubasin ja Toronton? ”Yksi suurimmista virheistä”
- Carolina Hurricanes tekemässä jättihankinnan NHL:n kesämarkkinoilta? ”Heillä ei ole ollut sellaista Brind’Amourin aikana”
- Toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä karu kohtalo NHL:ssä
- NHL-toimittaja: Tällainen on Patrick Kanen seuraava sopimus – palkkaan jättimäinen pudotus
- Sopimus julki! Dallas Starsin suomalaispelaaja vaihtaa maisemaa
- Raju arvio: Supertähden jättisopimus tuhosi Kyle Dubasin ja Toronton? ”Yksi suurimmista virheistä”
- Dallas Stars hengittää jo niskaan – saavat kuudenteen otteluun valtavan vahvistuksen
- Onko tässä NHL-kauden kovin ryöstötreidi? Vegas sai hirmuvahvistuksen pilkkahintaan
- Kyle Dubasin kohu paisuu – nyt NHLPA on aloittanut oman tutkinnan agenttisotkusta