San Jose Sharks -pomo skouttasi New York Islandersin peliä – visiitti käynnisti siirtohuhut

San Jose Sharksin vanhempi neuvonantaja Tim Burke on bongattu seuraamasta New York Islandersin ottelua. Spekulaatiot vierailun syystä luonnollisesti käynnistyivät välittömästi.
Islandersilla on jo pitkään ollut tarve maaleja tekevälle top 6 -hyökkääjälle. Niinpä Isles on nyt yhdistetty Timo Meieriin.
Meieria on viety huhuissa pois Sharksista pitkin kautta. Ensi kesänä umpeutuvaan kuuden miljoonan dollarin sopimukseen ei odoteta tulevan jatkoa, eikä playoff-taistelun ulkopuolella olevalle joukkueelle ole hyötyä pitää huippupelaajaa seurassa loppukauden ajan vain päästääkseen hänet ilmaiseksi pois.
Islanderskaan ei missään nimessä ole varma playoff-joukkue. Loukkaantumisista kärsivä playoff-viivan tuntumassa majaileva ryhmä on tällä hetkellä kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa pisteen erolla kaksi ottelua vähemmän pelanneeseen Pittsburgh Penguinsiin.
26-vuotias, monipuolinen ja hyvin luisteleva Meier on pelannut tällä kaudella 44 kamppailua tehopistein 24+19=43. Tällä tahdilla sveitsiläinen on rikkomassa viime kaudella syntyneen 35 maalin henkilökohtaisen ennätyksen kymmenen osuman erolla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Gerard Gallantilta yllätyspäätös: tähtivalmentajan ura jatkuu KHL:ssä
- Jaroslav Halak: ura päättyy
- Nazem Kadri valmis treidiin – vain nämä kaksi seuraa kelpaavat
- Columbuksen ykköskierroksen varaus jätti siirtopyynnön
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – Toronto saa oman varauksensa riveihinsä
- Yli 32 miljoonaa dollaria! Liigan entinen tähtivahti löi rahoiksi NHL:ssä
- Pierre LeBrun: Kokenut NHL-valmentaja matkalla KHL:ään!
- Lähde: Anaheim Ducks valmistelee seuraavaa isoa jytkyä – tämä NHL-lahjakkuus kaupataan!
- TPS-taustainen puolustaja jättää NHL:n – palaa Eurooppaan
- Montreal Canadiens vahvisti sentteriosastoaan: Haaviin entinen kärkivaraus
- Matthew Tkachukista karmea paljastus
- Lähde: Anaheim Ducks valmistelee seuraavaa isoa jytkyä – tämä NHL-lahjakkuus kaupataan!
- TPS-taustainen puolustaja jättää NHL:n – palaa Eurooppaan
- Joe Thornton löysi töitä NHL:stä
- Montreal Canadiens vahvisti sentteriosastoaan: Haaviin entinen kärkivaraus
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä siirtyy Sveitsiin