NHL-toimittaja: Anaheim Ducks kauppaamassa jättipalkkaisen tähtensä – todelliseen polkuhintaan!

Anaheim Ducks kaupittelee parhaillaan viime kesän jättihankintaansa John Klingbergiä.
Ruotsalaiskonkarin vuoden ja seitsemän miljoonan dollarin sopimus tarkoittaa sitä, että ilman treidiä puolustaja saa kävellä kesällä ilmaiseksi ulos kalifornialaisseurasta. Tähän Ducks ei luonnollisesti ole halukas, joskin seuran on Pierre LeBrunin mukaan tingittävä aiemmasta siirtopyynnöstään, ykköskierroksen varausvuorosta.
– Hintapyyntö puolustajasta alkaa ykköskierroksen varausvuorosta, tai näin Ducks ainakin on kertonut muille seuroille. Älä koskaan sano ei koskaan, mutta ottaen huomioon Klingbergin ongelmat kuluvalla kaudella en vain näe yhdenkään seuran suostuvan tuohon vaatimukseen, sisäpiiritoimittaja arvioi.
Arvioiden mukaan Klingbergin kauppahinnaksi saattaisi tulla kakkoskierroksen varausoikeus siinäkin tapauksessa, että Ducks suostuisi ottamaan kontolleen puolet puolustajan jättimäisestä palkasta.
Aiemmin tehokkaana hyökkäävänä puolustajana tunnetuksi tullut 30-vuotias Klingberg on pelannut tällä kaudella 36 ottelua vaisuin tehoin 5+8=13. Kaksinkertaisen maailmanmestarin peli ei suju myöskään puolustuspäässä, sillä plusmiinus-lukema on karut 23 pykälää pakkasella.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili