Chicago Blackhawksin suuruuden päivät ovat takanapäin, mutta ainakin yksi pelaaja nauttii tällä hetkellä pelaamisesta seurassa.

Max Domi on saanut uransa jälleen raiteilleen uudelleenrakennuksen keskellä olevassa Blackhawksissa. Aiemmin kaksi kautta Columbus Blue Jacketsia edustanut 27-vuotias kehuu Blackhawksin sisäpiiritoimittaja Mark Lazerukselle kaupungin tunnelmaa. Samalla mies heittää piikin Columbuksen suuntaan.

– Olen innoissani. Koko perheeni on tulossa tänne. Olin Columbuksessa kaksi vuotta, joten en juurikaan saanut vieraita. Yhtäkkiä asun mukavassa kaupungissa ja koko perheeni haluaa tulla tänne. En tiedä johtuuko se minusta vai kaupungista, Domi heittää pienen piikin Ohion suuntaan.

Domi on löytänyt Chicagossa kauden 2018-19 virettään. Tuolloin 72 pistettä runkosarjassa hurjastellut toisen polven NHL-tähti on iskenyt tällä kaudella 31 ottelussa tehot 10+11=21.