MTV: Joonas Korpisalo rikkoi hiljaisuuden – viesti oli selvä
MM-kisoihin Leijonien mukana matkustava NHL-maalivahti Joonas Korpisalo on vastannut nyt huhuihin roolistaan ennen turnausta. Urheilucast kertoi ennen kisojen alkua väitteen, jonka mukaan Korpisalo olisi asettanut osallistumiselleen ehdon peliajan suhteen.
Korpisalo kiisti asian MTV Urheilulle ja sanoo olevansa valmis pelaamaan joukkueen tarpeen mukaan. 32-vuotias porilaisvahti pelasi kuluneella NHL-kaudella Boston Bruinsissa 31 runkosarjaottelua, mutta jäi pudotuspeleissä pitkälti varamaalivahdin rooliin.
Maajoukkueessa tilanne on avoin, eikä peliaikaa ole luvattu etukäteen.
– Siis pelataan, milloin valmennus käskee pelaamaan. Ei ole mitään sen ihmeempiä puheita käyty, Korpisalo sanoo roolistaan, MTV:n haastattelussa
– Sitten kun on oma pelivuoro, niin laitetaan kaikki likoon, ja sitten kun ei, tsempataan koko jengi. Katsotaan. Se kuka pelaa niin pelaa.
Korpisalo kertoo päätöksen MM-kisoihin lähdöstä syntyneen nopeasti. Hän on edustanut Suomea MM-kisoissa viimeksi vuonna 2017.
– Tämä on kunnia-asia laittaa leijonapaita päälle. Nyt tuli kutsu, niin ilman muuta tuli heti fillis, että totta kai lähdetään mukaan. Rooli kuin rooli, Korpisalo sanoo.
Leijonat aloittaa Sveitsissä pelattavat MM-kisat perjantaina ottelulla Saksaa vastaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta kuuma NHL-huhu – seurapomo tiputti mystisen vihjeen
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Aleksander Barkov paljastaa Paul Mauricen menestyksen salaisuuden – ”Suurin vahvuus”