Colorado ihan pihalla – taas tuli turpiin, David Pastrnak liitti nimensä historiaan maalin myötä

Hallitsevan Stanley Cup -voittaja Colorado Avalanchen koneet yskivät NHL:ssä pahasti. Joukkue on hävinnyt nyt kolmesti putkeen, kun torstaiyönä Boston Bruins oli parempi maalein 4-0.
Bruinsin voittomaalista vastasi David Pastrnak ottelun toisen erän alkupuolella. Tshekki on iskenyt tällä kaudella 18 maalia, tämän vuoden saldo puolestaan on tasan 50 kihausta.
Tuo 50 maalia on eräänlainen tilastoihme taalaliigassa. Sportsnet Stars -niminen Twitter-tili tiesi kertoa, että Pastrnak on ensimmäinen Bruins-pelaaja sitten vuoden 1989 ja Cam Neelyn, joka on kyennyt NHL:ssä 50 häkkiin yhden vuoden aikana.
Ottelun, eli toisin sanoen Avsin suomalaiset selvisivät matsista selkäsaunaan nähden puhtain paperein. Mikko Rantanen ja Sampo Ranta välttivät kumpikin esimerkiksi tehotilaston miinukset, Artturi Lehkonen oli puolestaan sivussa loukkaantuneena.
Avs on omassa divisioonassaan vasta neljäntenä, mutta vaikeuksien keskellä on muistettava se, että joukkueen loukkaantumislista on tolkuttoman pitkä.
Lehkosen lisäksi sivussa ovat esimerkiksi hyökkääjät Gabriel Landeskog, Nathan MacKinnon, Valeri Nitshushkin ja Evan Rodrigues sekä pakistosta muun muassa Bowem Byram, Kurtis MacDermid ja Josh Manson.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Venäläishyökkääjä lähtee NHL:stä – palaa KHL:ään
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa