Näkökulma: Roope Hintzin tuore jättisopimus aloittaa uuden aikakauden Dallasissa – suomalaistähteä kohtaan ladattu valtavat odotukset
Roope Hintz sementoi paikkansa Dallas Starsin pitkäaikaisena ykkössentterinä miehen solmittua tiistaina seuransa kanssa ensi kaudesta alkavan kahdeksan vuoden ja 67,6 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen.
Samalla varmistui se, että Stars nojaa seuraavien vuosien aikana vahvasti suomalaisosaamisen varaan, onhan ykköspuolustaja Miro Heiskanen kiinnitetty seuraan 8,45 miljoonan vuosipalkalla aina kesään 2029 asti. Suomalaiskaksikon tasavertaista asemaa kuvaa se, että Hintzin tuoreen sopimuksen cap hit -lukema on tismalleen sama kuin Heiskasella.
Starsissa 26-vuotiaan Hintzin jatkosopimus kertoo konkreettisesti uuden ajan alkamisesta. Jatkossa joukkue lepää myös palkkavertailun puolesta Hintziin sekä sarjan parhaiden laitahyökkääjien joukkoon nousseeseen Jason Robertsoniin Tyler Seguinin ja Jamie Bennin siirtyessä taka-alalle. Tämä tosin on ollut pelin henki jo parin viime kauden ajan.
7,75 miljoonaa dollaria tuoreesta neljän vuoden siltasopimuksestaan kaudessa kuittaava Robertson on yhä Starsin säkenöivin hyökkäyspään tähti, jonka loistaminen parrasvaloissa on kuitenkin pitkälti Hintzin ansiota. 191-senttinen ja satakiloinen, NHL:n nopeimpiin luistelijoihin lukeutuva Hintz on se monipuolinen liimapelaaja, jonka ympärille Starsin on turvallista rakentaa hyökkäyksensä tulevaisuudessa.
Hintzin uunituore sopimus on numeroiden puolesta odotetunlainen, onhan suomalainen kuin varkain sementoinut asemansa sarjan top 20 -senttereiden joukossa ollen silti edelleen yksi NHL:n aliarvostetuimmista pelaajista. Loistavaa kahdensuunnan sentteriä kuvaillaan inhottavaksi vastustajaksi, joka ei vuoda millään pelin osa-alueella ja vastaa samalla huutoon myös hyökkäyspään tehoissa mitattuna. Tämä kaikki siitä huolimatta, että mies saa kamppailla illasta toiseen vastustajien parhaita pelaajia vastaan.
Ei kannata yllättyä, mikäli Hintz taistelee tulevaisuudessa Aleksander Barkovin kanssa myös NHL:n parhaan puolustavan hyökkääjän tittelistä. Suomalaispelaajien listalla Jere Lehtisen perintöä Dallasissa jatkava Hintz nousee samalla myös palkkojen puolesta parhaaseen A-ryhmään yhdessä Barkovin, Heiskasen, Sebastian Ahon ja Mikko Rantasen kanssa.
Hintzin parhaat vuodet ovat vielä edessäpäin, joten miehen tuore sopimus saattaakin osoittautua hyvin pikaisella aikataululla todelliseksi ryöstöksi Starsin kannalta katsottuna.
LUE MYÖS:
- Ukko-Pekka Luukkonen: surkea uutinen
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus