Maple Leafsissa ollaan mielissään – Nuorten Leijonien kippari sai kehut johtoportaan legendalta
Toronto Maple Leafsin vuoden 2020 kakkoskierroksen 59. varaus Roni Hirvonen on kipparoinut Nuoria Leijonia ikäluokan MM-kisoissa onnistuneesti. Kapteenin roolin lisäksi kylkeen on kertynyt mukavasti tehojakin, kun viiden pelin jälkeen saldo on 3+4.
Kaikkien aikojen naiskiekkoilijoiden joukkoon kuuluva Hayley Wickenheiser on Toronton pelaajakehityksen osaston johtoportaassa. Kaikkien aikojen naiskiekkoilija puhui Hirvosen edesottamuksista NHL:n nettisivujen jutussa.
– Roni on erittäin rehellinen jääkiekkoilija. Hän panostaa omaan kehitykseensä ja hän on hyvin kokonaisvaltainen pelaaja. Hän haluaa kehittyä kaukalossa ja sen ulkopuolella. Hirvonen haluaa oppia muilta huipuilta ja hänellä on selvä suunnitelma tulevaisuutta varten.
Kehut tulivat äärimmäisen kovasta suunnasta. 44-vuotias Wickehneiser voitti pelaajaurallaan neljä olympiakultaa, seitsemän MM-kultaa, olympiahopean ja kuusi MM-hopeaa. Lisäksi palkintokaapista löytyy lukuisia henkilökohtaisia pyttyjä.
– Toivomme, että hän pystyy ottamaan suuria kehitysaskeleita seuraavien kausien aikana.
Hirvonen pelaa ensi kaudella lainalla helsinkiläisessä liigajoukkue HIFK:ssa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!

- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!