Sebastian Ahon, Teuvo Teräväisen ja Antti Raannan tähdittämän Carolina Hurricanesin kausi päättyi NHL:n pudotuspelien toisella kierroksella New York Rangersin käsittelyssä.

The Atheticin NHL-sisäpiiritoimittaja Sara Civianin mukaan ennen kaikkea yksi osa-alue yhtenä suurimmista suosikeista kauteen lähteneessä joukkueessa huutaa vahvistuksia ensi kaudeksi.

– Ylivoiman ongelmat näkyivät myös tasakentällisin. Huippuluokan maalintekijän puuttuminen oli ilmiselvä asia. Kysyin monta kertaa kauden aikana, miksei kukaan koskaan puhu Hurricanesista? Se johtui siitä, ettei joukkueessa ollut todellisia supertähtiä, jotka kamppailisivat henkilökohtaisista palkinnoista, Civian näkee.

– Canes oli yksi parhaista joukkueista, mutta sillä ei ollut yhtäkään pelaajaa pistepörssin top 20:ssä. Sebastian Aho oli 81 pisteellään joukkueen tehokkain pelaaja ja sijoittui NHL:n pistepörssissä sijalle 30. Tämän jälkeen yksikään muu ei mahtunut edes top 50:een.

– Joukkue on todistanut pystyvänsä menemään pitkälle puolustuspelinsä ansiosta, mutta seurajohdon on hankittava hyökkäykseen ”uusi, kiiltävä lelu”. Puheet siitä, että ”pidämme nykyisestä ryhmästämme”, eivät riitä ensi kaudella, Civian päättää arvionsa.