Kolmatta kauttaan New York Rangersin ykköstähtenä loistava Artemi Panarin on edelleen katkera ensimmäiselle NHL-seuralleen Chicago Blackhawksille uransa ensimmäisestä pelaajakaupasta.

Loistavan sisääntulon NHL-kaukaloihin Blackhawks-paidassa tehnyt Panarin kaupattiin yllättäen Columbus Blue Jacketsiin kesällä 2017. Mies oli ehtinyt sitä ennen solmia intiaanipaitojen kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen kuuden miljoonan dollarin vuosipalkalla.

– Ollessani Chicagossa ajattelin, että pelaisiin seurassa koko urani ajan. Ja sitten se (siirto) tapahtui. Olen yhä häkeltynyt siitä, Panarin paljastaa The Daily Heraldin haastattelussa.

NHL-bisneksen karuus iski vasten kasvoja

Tulokaskaudellaan 2015-16 Calder-palkinnon 30 maalillaan ja 77 tehopisteellään napannut Panarin kertoi antaneensa jatkosopimuksensa suhteen Blackhawksille alennusta saadakseen pelata jatkossakin huippujoukkueessa. Siirto Columbukseen tapahtui kuitenkin ennen kuin miehen uusi diili ”potkaisi sisään”.

– En halunnut olla se kaveri (joka pyytää liian isoa palkkaa). Halusin pelata voittavassa joukkueessa. Annoin heille joustovaraa kiinnittää pelaajia jatkosopimuksiin sekä hankkia uusia miehiä. Olin nuori ja ajattelin, että teen joka tapauksessa paljon rahaa tulevaisuudessa, Panarin kertoo.

Palkkakatto-ongelmissa kärvistellyt Chicago päätti kuitenkin kaupata venäläistähtensä vaihdossa seuraan palanneeseen Brandon Saadiin sekä Anton Forsbergiin.

– En ollut valmis siihen. Se oli valtava yllätys, ja voin pahoin sen treidin jälkeen, Panarin myöntää.

Mies pelasi lopulta Columbuksessa sopimuksen mukaiset kaksi kautta, minkä jälkeen Columbuksen ylivoimaiseksi ykköstähdeksi noussut laituri allekirjoitti Rangersin kanssa 7-vuotisen, 81,5 miljoonan dollarin sopimuksen. Panarin on iskenyt kolmen Rangersissä pelaamansa runkosarjan aikana 249 tehopistettä. Otteluita miehellä on runkosarjan puolella kasassa 186.