Näkökulma: Anaheimin paluu Teemu Selänteen loistonpäivien tasolle alkoi – tuore seurapomo teki tärkeän päätöksen

NHL:n maanantaina umpeutuneen siirtotakarajan päähuomio oli luonnollisesti mestaruuteen tällä kaudella tähtäävien kärkikaartin joukkueiden kilpavarustelussa ennen pudotuspelejä.
Vähemmälle huomiolle jäi sen sijaan isoja tulevaisuuteen tähtääviä kauppoja tehnyt Anaheim Ducks tuoreen GM:nsä Pat Verbeekin johdolla. Pelaajanakin NHL-legendan asemaan kohonneella seurapomolla näyttää olevan selvä visio siitä, mihin suuntaan hän haluaa viedä kalifornialaisseuraa tulevaisuudessa. Pitkäaikainen runko räjäytettiin pitkälti taivaan tuuliin ennen maanantai-iltaa.
Alkuperäinen ”Little Ball of Hate” löysi siirtotakarajalla uudet seurat neljälle viimeistä sopimusvuottaan pelanneelle runkomiehelleen. Pakistosta Josh Manson kaupattiin Coloradoon ja Hampus Lindholm Bostoniin. Hyökkäyksestä uuden seuran löysivät Pittsburghiin kaupattu Rickard Rakell sekä Minnesotaan heivattu Nicolas Delauriers.
Tulevaisuus näyttää pitkästä aikaa valoisalta
Paluupostissa Ducks sai yhden ykköskierroksen varausvuoron, neljä kakkoskierroksen pickiä, yhden kolmoskierroksen vuoron sekä kaksi tulevaisuuden puolustajanimeä, Urho Vaakanaisen ja Drew Hellesonin. Kylkiäisinä tulivat lisäksi syvyyshyökkääjät Zach Aston-Reese sekä Dominik Simon. Jevgeni Dadonovin treidi Vegasista Anaheimiin sen sijaan kariutui tämän hetken tietojen mukaan venäläisen sopimuksen siirtopykälässä ilmenneisiin ongelmiin.
Ducksin tulevaisuus näyttää joka tapauksessa valoisalta, joskin todellista menestystä saadaan odottaa vuosikausien ajan. Verbeekin siirtotakarajalla tekemien treidien myötä seuralla on kahden seuraavan varaustilaisuuden aikana käytössään kolme ykköskierroksen ja viisi kakkoskierroksen varausoikeutta.
Jo tällä kaudella vahvoja otteita esittäneet supertulokkaat Trevor Zegras ja Jamie Drysdale luovat Verbeekille vahvan selkänojan tulevaan yhdessä Troy Terryn kanssa. Nyt 57-vuotiaalla seurapomolla on lisäksi palkkakatossaan rutkasti tilaa täsmävahvistusten tekemiseksi.
Verbeekin aktiivisuuden myötä Ducksissa alkoi maanantaina uudelleenrakennus, jonka tavoitteena on nostaa seura jälleen Teemu Selänteen mestaruuskevään loistoonsa. Työkalupakki sen mahdollistamiseksi on ainakin kunnossa.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Lähde: Toronto Maple Leafs valmisteli kaksi huippupuolustajaa sisältävää tuplatreidiä – tähän kaupat kariutuivat
- Calgary Flames hankki yli 500 NHL-ottelun puolustajan riveihinsä
- NHL:ssä erikoinen tilanne: Andrei Vasilevski kieltäytyi tottelemasta valmentajan käskyä
- Juoniiko Columbus vaihtokauppoja Edmontonin kanssa? ”Voisi tarvita maisemanvaihdosta”
- Nashville iski 4,5 miljoonan dollarin miehen terveenä katsomoon – siirto luvassa?
- Pittsburgh Penguins kutsui suomalaissentterin farmista NHL:ään
- Karmea takaisku: Montrealin tähtihyökkääjä pitkälle sairaslomalle
- Connor Bedard kommentoi iljettäviä huhuja äitiinsä liittyen: ”Se kaikki on…”
- New Jersey Devilsille karmea takaisku!
- NHL-minuutit kaukana – Detroit Red Wingsin suomalaisjärkäle lähtee farmin farmiin
- Villeimmät huhut voi heittää romukoppaan – Corey Perryn potkujen syy selvillä?
- Jesse Puljujärveltä mehevä paljastus IL:lle: NHL-siirto vireillä!
- NHL-minuutit kaukana – Detroit Red Wingsin suomalaisjärkäle lähtee farmin farmiin
- Patrik Laineen rooli pienenee? Suomalaishyökkääjän ketju muuttui
- Connor Bedard kommentoi iljettäviä huhuja äitiinsä liittyen: ”Se kaikki on…”
- Corey Perry rikkoi viimein radiohiljaisuuden – näin hän kommentoi potkujaan
- NHL-tähtivahti laukoi maalin – kirjoitti historiaa!