St. Louis Bluesin ja sen suomalaispakki Niko Mikkolan suoritus Calgary Flamesia ei mennyt tiistain vastaisena yönä aivan putkeen. Flames jyräsi peräti 7-1-voittoon ja suomalaisen tehotilastoon kirjattiin samalla kauhea pakkaslukema -5.

https://www.youtube.com/watch?v=O_al9LZ6v4Y

Mikkola huhki askissa joka ikisen tasakentällisin syntyneen häkin aikana, kun Flames tempaisi maaleistaan kaksi ylivoimalla. Tuo -5 kirjattiin tehotilastoon vain vajaan 12 minuutin peliajalla.

Flamesin voittomaalia edelsi Mikkolan heikko avaussyöttö, jonka toki joukkuekaverit olisivat parempana päivänä voineet saada haltuun. Toisen erän lopulla Calgary mätti kolme maalia viidessä minuutissa.

Näistä pelin neljännessä Mikkola ei saanut pidettyä omaa miestä maalin edessä kurissa ja Blake Coleman suti kiekon häkkiin.

  • Katso kaikki yön suomalaistilastot ja maalit tuttuun tapaan täältä.

Bluesin vuoden 2015 viidennen kierroksen 127. varaus on pelannut aiemmin mainiota kautta. Hänen saldo oli ennen viime yötä 26 ottelussa 3+3 ja -1.

Ohipelin kokenutta ja 20 vaihtoa pelannutta Mikkolaa ei auta syyttää yksin rumasta tappiosta. Viimeisen kaksikymppisen aikana Bluesin tolppien välissä torjui Ville Husso antautumatta kertaakaan. Jordan Binningtonin osalta kaksi ensimmäistä kaksikymppistä eivät menneet siis aivan lapaan.

– Mikkolalla oli raskas ilta, kuten monella muullakin äijällä, suomalaisen päätöserään penkittänyt päävalmentaja Craig Berube oli sanonut Jeremy Rutherfordin mukaan.

Jeremy Rutherford

@jprutherford
Berube says he decided to sit Mikkola in the third period, saying he was having a tough night.

"He's fine (health wise)," Berube said. #stlblues