”Välillä tuntuu, että olemme olleet osa NHL:ää ja välillä emme” – voitto tuli, luotsilta kovaa puhetta Islesistä
Kuva: Getty Images
NY Islanders on seilailee NHL:ssä melkoisessa aallokossa, kun sen nykytilanne on suhteellisen kaksijakoinen. Kahdeksasta edellisestä koitoksesta tilille on kirjattu vain yksi suora tappio, mutta samalla joukkue räpeltää omassa divisoonassaan hännillä.
Toki koronan kourissa ollut Isles on pelannut muita selvästi vähemmän, mutta esimerkiksi neljänteen sijaan divarissa on matkaa jo hurjasti, 19 pinnaa. Keskiviikon vastaisena yönä joukkue kaatoi voittomaalikisan yhdeksänteen pariin venyneessä matsissa Philadelphia Flyersin 4-3.
Joukkueen vastuuvalmentaja Barry Trotz latasi NHL:n nettisivujen mukaan joukkueestaan jopa yllättävän suoran manauksen.
– Vuosi on ollut meille vaikea. Välillä tuntuu, että olemme olleet osa NHL:ää ja välillä emme. Välillä tuntuu, kuin olisimme itsenäinen yliopistojoukkue, joka pelaa satunnaisia pelejä.
Yksi Islandersin ilonaiheista on ollut pidemmän aikaa – mutta etenkin nyt – pakki Robin Salo, joka avasi keskiviikkoyönä maalihanat pelissä ja samalla NHL-urallaan.
– Fiilis on erittäin hyvä, mutta vielä parempaa on pelin voittaminen. Maalin tekeminen tuntuu uskomattomalta ja pelaaminen hyvältä. NHL on kova sarja, joten siihen tottuminen ottaa aikaa. Mutta olen yrittänyt rakentaa itseluottamusta, Pikkuleijonien maailmanmestari sanaili ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Kaapo Kakko: huipputehot!
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Anze Kopitar teki huimaa historiaa NHL:ssä!
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Radko Gudas sai pitkän pelikiellon – Auston Matthewsin vamma on vakava
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Näkökulma: Kaksi NHL-supertähteä kirjoittaa käsittämätöntä farssia
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!