Kaksi pinnaa iskenyt Niko Mikkola loistaa NHL:ssä – toimittajalta paljonpuhuva twiitti, suomalainen puhui tyynesti
Kuva: Getty Images
Niko Mikkola on tehnyt itseään tutuksi NHL:ssä kovan fyysisen pelin ansiosta, mutta sunnuntaiyönä maailmanmestari nousi otsikoihin mainion tehoilun seurauksena. Pelaajalla on aihetta hymyyn, vaikka tämän St. Louis Blues taipui 5-6-tappioon Toronto Maple Leafsia vastaan.
Vajaat 21 minuuttia joukkueensa alakerrassa luutinut peruspakki iski pelissä peräti kaksi pinnaa, kun hän iski maalin ja syöttöpisteen.
Puolustaja vei joukkonsa päätöserän alussa 4-5-johtoon parhaalta mahdoliselta tekosektorilta. Osuma ei kuitenkaan riittänyt, kun sitkeät vaahteranlehtipaidat nousivat vielä myöhemmin kahden maalin myötä voittoon.
Tehojen lisäksi Mikkola oli taas ollut vastustajan iholla, tällä kertaa Toronton ykköskentän Michael Buntingin turpavärkissä kiinni. Toimittaja Jeremy Rutherford päivitti pelaajan viimeaikaisista tekosista huvittavan twiitin.
Suomalainen kuittasi viime aikaiset otteensa tyynesti.
– Peli kulkee ihan hyvin ja olen menossa oikeaan suuntaan. Yritän olla ajattelematta liikoja. Pelaan vain omalla tyylilläni. Välillä annan poikittaista mailaa tai taklaan, mutta se kuuluu omaan peliini, suomalainen oli sanonut tyynesti NHL:n nettisivujen mukaan.
Blues on tappiosta huolimatta hyvissä asetelmissa. Joukkue on kerännyt läntisen konferenssin porukoista pisteitä kolmanneksi eniten, 49 kappaletta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä