Iso kala vapaille markkinoille? Lähde: NY Islanders kaupittelee viiden miljoonan dollarin tähtivahtiaan
Kuva: Getty Images
NHL:n siirtospekulaatiot lämpenevät tuttuun tapaan vuoden vaihtuessa, eikä kuluva kausi tee asiaan poikkeusta.
NYIHockeyNow-sivusto uutisoi New York Islandersin olevan yksi isoihin peliliikkeisiin valmistautuvista NHL-seuroista. Sivuston toimittaja Stefan Rosnerin mukaan Islanders harkitsee jopa konkarimaalivahti Semjon Varlamovin kauppaamista ennen maaliskuun siirtotakarajaa.
14. kauttaan NHL:ssä torjuva 33-vuotias venäläinen on jäänyt tällä kaudella nuoren maanmiehensä Ilja Sorokinin kakkosmieheksi. Viisi miljoonaa dollaria kaudessa kesään 2023 asti tienaava Varlamov on torjunut kuluvalla kaudella vain yhdeksässä NHL-ottelussa (2,77 ja 91,0%). Varlamov kärsi alkukauden loukkaantumisista, mikä avasi Sorokinille viimein paikan lunastaa ykkösmaalivahdin paikka Islanderissa.
– Mikäli Islanders on todella jäämässä ulos pudotuspeleissä, Varlamovin kauppaaminen antaisi seuralle merkittävää pelivaraa palkkakaton saralla, Rosner muistuttaa.
Toimittaja lisää Varlamovin toimineen varsinkin viime kaudella tärkeänä mentorina Pohjois-Amerikkaan saapuneelle entiselle KHL:n tähtivahti Sorokinille, joka vaikuttaisi olevan nyt valmis haasteeseen joukkueensa vastuuvahtina.
– Varlamovin otteet ja kokemus antoivat Sorokinille mahdollisuuden kasvaa vastuuseen rauhassa ilman, että hänet olisi heitetty suoraan altaan syvään päätyyn, toimittaja painottaa.
Islanders maksaa maalivahtikaksikolleen melko ruhtinaallista korvausta, sillä 26-vuotias Sorokin tienaa tästä kaudesta neljä miljoonaa taalaa. Venäläinen pelaa parhaillaan kolmivuotisen sopimuksensa ensimmäistä kautta. Sorokin on torjunut tällä kaudella 20 ottelussa vakuuttavin tilastoin 2,46 ja 92,5.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- Jarmo Kekäläinen teki uskomattoman tempun, johon kukaan ei uskonut!
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Mitä ihmettä? NHL-ottelussa syntyi vauva