Kovia pinnoja latova Ville Heinola syötteli kaksi maalia ja otti kovaa osumaa – ”Hän kaatui, eikä tilanne näyttänyt hyvältä”
AHL-joukkue Manitoba Moosen suomalaispakki Ville Heinolan sunnuntai-ilta taittui kaksijakoisesti. Hän syötteli Texas Starsia vastaan kaksi maalia 5-3-voitossa, ja suomalainen nosti kauden saldonsa jo lukemiin 2+12.
Nuo 14 pinnaa ovat kovaa valuuttaa sarjan kaikki pakit huomioiden. Honkajoen kasvatti nimittäin keikkuu puolustajien pistepörssissä jo viidentenä. Kärjessä viilettää Springfield Thunderbirdsin Scott Perunovich saldolla 2+18=20.
Suomalaisen viime aikojen vire on ollu mainiota luokkaa, kun neljässä edellisessä pelissä on syntynyt neljä pinnaa.
Mutta siitä kaksijakoisuudesta. Pelaaja sai kovaa osumaa eräässä laitaväännössä.
– Hän kaatui, eikä tilanne näyttänyt hyvältä. Hän nilkutti penkille vaivalloisesti ja näytti tuskaiselta siellä ollessaan. Ei hyvä, toimittaja Murat Ates twiittasi.
So yeah. I agree with Dave. Not good.
Kolmanteen erään Heinola palasi kentälle ja saalisti illan syöttöpinnoista toisen.
– Rehellisesti sanottuna hän näyttää edelleen siltä, että hänellä olisi vähän kipuja, Ates jatkoi.
Suomalaiselta nähtiin siis aivan hyvää liitoa puolikuntoisenakin.
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Nikita Kutsherovilta suoraa puhetta – tästä syystä hän jätti siirtopyynnön!
- Florida Panthers: huippu-uutinen!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- Connor McDavidilta mieletön temppu – Wayne Gretzkyn 40 vuotta vanha ennätys uusiksi
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi
- Nikita Kutsherovin ”superagentilla” uskomaton tausta – siivoojasta NHL:n huipulle
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- Artturi Lehkonen porskuttaa hurjassa pisteputkessa – sai supertähden vuolaat kehut: ”Yksi ahkerimmista”
- ESPN: Nikita Kutsherov haluaa pelata yhden NHL:n suurimman tähden rinnalla
- Anaheimin miljoonahankinnasta tuli täysi floppi – kolme ottelua ja ulos!