Colorado-tähti jatkuvien siirtohuhujen kohteena: ”Tällaista ei haluaisi joutua kuulemaan”

Colorado Avalanchen tähtipuolustaja Samuel Girard on ollut viime aikoina jatkuvien siirtohuhujen kohteena. Kaikki sai alkunsa siitä, kun Coloradon kerrottiin tarjonneen Girardia vaihdossa Jack Eichelista.
Eichel-siirto jäi tunnetusti piippuun. Coloradon on kuitenkin kerrottu edelleen metsästävän vahvistusta hyökkäykseensä, ja Girard olisi mahdollinen siirtonappula. Hiljattain NHL-toimittaja Pierre LeBrun kuitenkin kertoi Coloradon linjanneen, ettei Girardia kaupitella minnekään.
Siirtohuhut ovat kuitenkin rasittaneet Girardin omaa kautta.
– Se kuuluu lätkään. Asiaan ei voi vaikuttaa. Tällaista ei haluaisi joutua kuulemaan, mutta sosiaalisen median kanssa on vaikea pysyä pimennossa. Mutta samaan aikaan asiaan ei voi vaikuttaa. Minun on keskityttävä nykyhetkeen ja pidettävä huolta, että olen valmiina seuraavaan peliin koko kauden ajan, Girard kommentoi The Athleticille.
Helpotus oli suuri, kun Girard sai kuulla, ettei Colorado yritäkään kaupata häntä pois.
– Rakastan Denveriä. Rakastan tätä jätkäporukkaa. Kihlattuni on Denveristä myös, joten tämä tuntuu kohdilta. Mutta se on osa bisnestä ja niitä asioita ei voi hallita, mutta totta kai haluaisin pysyä Denverissä koko loppu-urani ajan.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa