Tässä läjä NHL-uran avausmaaleja samalta yöltä – yksi kerkesi tehdä jo toisen tietämättä ensimmäisestä
NHL-uran avausmaali on tapahtuma, joka ei koskaan unohdu. Tätä riemua nähtiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä useaan otteeseen, ja tässä artikkelissa tarjoillaan ne koottuna.
Anton Lundell
Anton Lundell on kerännyt kehuja harjoituskaudesta lähtien. Kolmannessa ottelussaan 20-vuotias sentteri pääsi myös pisteiden makuun tehoin 1+1. Lundell kellotti hyvän peliajan ja sai hyökkääjistä eniten vastuuta alivoimalla, vaikka istui yhden miesvajaan ajan jäähyaitiossa.
Jonathan Dahlen
Viime vuodet Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Allsvenskanissa pelannut Jonathan Dahlen saa heti tulokaskaudellaan hyvän määrän vastuuta. 23-vuotias ruotsalaishyökkääjä ollaan istutettu San Jose Sharksin ykkösketjuun Logan Couturen ja Timo Meierin rinnalle.
Ottawa Senatorsin kakkoskierroksen varauksen ensimmäinen maali oli siitä erikoinen, että hän ei tiennyt tehneensä maalia. Toinen osuma tuli noin kaksi minuuttia ensimmäisen jälkeen ja hän tuuletti sitä kuin ensimmäistä. Avausmaali korjattiin Dahlenin nimiin vasta myöhemmin.
Lucas Raymond
Lucas Raymond on yksi ruotsalaisen jääkiekon suurimmista lupauksista. 19-vuotias Frölunda HC:n kasvatti pääsi pisteiden makuun jo ensimmäisessä NHL-ottelussaan, mutta avausmaalia sai odottaa kolmanteen peliin. Raymond valittiin Detroit Red Wingsiin viime vuoden varaustilaisuudessa numerolla 4.
Dawson Mercer
Dawson Mercer kaappasi NHL-paikan yllättäen. Hän on toki ykköskierroksen varaus viime vuodelta, mutta etukäteen oli sanottu julkisestikin, että hän aloittaa kautensa todennäköisesti AHL:stä. Toisin kävi ja Mercer on kiittänyt luottamuksesta.
Ensimmäisessä NHL-ottelussaan hän sai syöttöpisteen Andreas Johnssonin lakaistua 19-vuotiaan kanadalaisen tolppalaukauksen maaliviivan yli. Toisessa pelissään taalaliigassa 183-senttinen laituri sai kiekon maalipuiden väliin.
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Nikita Kutsherovilta suoraa puhetta – tästä syystä hän jätti siirtopyynnön!
- Florida Panthers: huippu-uutinen!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi
- Florida Panthers: huippu-uutinen!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Connor McDavidilta mieletön temppu – Wayne Gretzkyn 40 vuotta vanha ennätys uusiksi
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- Nikita Kutsherovilta suoraa puhetta – tästä syystä hän jätti siirtopyynnön!
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Nikita Kutsherovin ”superagentilla” uskomaton tausta – siivoojasta NHL:n huipulle