Ja finaaliin! Ottawa Senatorsin NHL-tähti heräsi karujen vaikeuksien jälkeen huikeaan liitoon MM-kisoissa
Kuva: Getty Images
– Pystymme lyömään kaikki muut paitsi maalivahdit. Tarvitsemme terävyyttä maalintekoalueille, olemme olleet vähän hätäisiä siellä. Kulmat pitää valita oikein.
NHL:ssä Ottawa Senatorsille menneellä kaudella 56 pelissä pisteet 21+14=35 (+1) sivaltanut Connor Brown manasi aiemmin TSN:lle Kanadan MM-kisaurakkaa, joka ei kieltämättä alkanut Latvian Riiassa mitenkään ruusuisesti.
Joukkue oli lähellä kellahtaa kokonaan ulos pudotuspeleistä, mutta sinne se ylsi lopulta Saksan ja Latvian avustuksella. Vaahteranlehtipaitojen pelaamisessa oli kuulemma ideaa, vaikka Kanada pääsi jatkoon kaikista pienimmällä pistesaldolla.
– Olemme pelanneet toistaiseksi hyvää lätkää, mutta emme nyt vain ole saaneet tuloksia, kanadalaisluotsi Gerard Gallant oli vahvistanut.
Niin se kaiketi on. Lauantaina Kanada voitti Pohjois-Amerikan helmessä USA:n – joka oli hävinnyt edellisen sekä samalla ainoan kerran viimeksi kaksi viikkoa Suomelle – 3-2 edeten finaaliin. Kanada pudotti aiemmin puolivälierässä toisen lohkovoittajan, eli Venäjän olympiaurheilijat. Huima tarina!
Kova on aiemmin mananneen Browninkin turnausdraama. Vai mitä sanotte pistepörssin kärjen ottelukohtaisista tehoista vanhimmasta tuoreimpaan? 0+0, 0+0, 0+0, 1+2, 1+1, 0+4, 0+1, 0+1 ja 0+2. Yhteensä 2+11=13, eniten kaikista!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksander Barkovista tipahti huima tieto
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Patrik Laineesta kutkuttava siirtohuhu – tämä pelaaja vaihtonappulana?
- Mikko Rantanen veivasi hävyttömän maalin NHL:ssä: ”Tervetuloa veivikaupunkiin!”
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Lähteet: Nashville Predatorsin GM vaihtoon!
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- Matvei Mitshkov sai rajua kritiikkiä – päävalmentaja haukkui ”rapakuntoisen” superlupauksen lyttyyn
- Patrik Laineesta kutkuttava siirtohuhu – tämä pelaaja vaihtonappulana?
- Nashville Predators laittoi kolme pelaajaa myyntiin
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- Quinn Hughes tulikuumana – kertoo nyt mielipiteensä Minnesotasta
- Jarmo Kekäläinen valmistelee jymysiirtoa?
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Matvei Mitshkov sai rajua kritiikkiä – päävalmentaja haukkui ”rapakuntoisen” superlupauksen lyttyyn
- Andrei Vasilevski oli lähellä päätyä toiseen NHL-seuraan – yksi sattumus muutti kaiken
- Kova päätös: Edmonton näytti NHL-konkarille ovea!