KHL:n ja NHL:n välillä liikennettä – NY Islanders ja Arizona Coyotes aktivoituivat pelaajamarkkinoilla

New York Islanders ja Arizona Coyotes iskivät molemmat viime yönä kiinni KHL:n pelaajatarjontaan. Islanders kiinnitti vuonna 2016 varaamansa Anatoli Golyshevin ja Coyotes hankki puolustaja Vladislav Provolnevin.
Golyshev liittyi Islanders-organisaatioon jo täksi kaudeksi loppukauden mittaisella kaksisuuntaisella sopimuksella. Golyshevin KHL-ura on ollut ailahteleva, sillä varauksen jälkeisellä kaudella pistemäärä tipahti 44:stä 17:ään ja tehoista elävän venäläisen tilastot ovat olleet senkin jälkeen kaikkea siltä väliltä.
Kuluneella kaudella Golyshev on saanut 53 pelissä aikaan 27 pistettä. Venäläislaituri on pelannut koko KHL-uransa Avtomobilist Jekaterinburgissa. Euro Hockey Tourilla 26-vuotias Golyshev on edustanut maatansa neljänä kautena ja takana on myös nuorten MM-kisat, mutta miesten MM-kisat häneltä ovat jääneet kokematta.
Provolnev on osa Coyotes-organisaatiota vasta ensi kaudella. 191-senttinen puolustaja siirtyy arizonalaisjoukkueeseen Severstal Tsherepovetsista. Venäjää 25-vuotias Provolnev ei ole päässyt vielä EHT:llä tai arvokisoissa edustamaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yli 32 miljoonaa dollaria! Liigan entinen tähtivahti löi rahoiksi NHL:ssä
- Pierre LeBrun: Kokenut NHL-valmentaja matkalla KHL:ään!
- Lähde: Anaheim Ducks valmistelee seuraavaa isoa jytkyä – tämä NHL-lahjakkuus kaupataan!
- TPS-taustainen puolustaja jättää NHL:n – palaa Eurooppaan
- Montreal Canadiens vahvisti sentteriosastoaan: Haaviin entinen kärkivaraus
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä siirtyy Sveitsiin
- Matthew Tkachukista karmea paljastus
- Joe Thornton löysi töitä NHL:stä
- Suomalaispuolustajan NHL-sopimus puretaan!
- Edmonton ehdotti kahdelle tähtipelaajalle siirtoa – pakit tuli
- Paljastus: Mikael Granlund hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Edmonton ehdotti kahdelle tähtipelaajalle siirtoa – pakit tuli
- Miro Heiskanen nimesi parhaat pelikaverinsa – kaksi ylitse muiden