Aikanaan Patrick Royn Colorado Avalancheen tuonut GM Pierre Lacroix on kuollut
Kuva: Getty Images
Colorado Avalanche tiedotti tänään, että seuran GM:nä peräti 12 kauden ajan (1994-2006) sekä sen jälkeen seuran presidenttinä seitsemän vuoden verran toiminut Pierre Lacroix on kuollut 72 vuoden iässä. Syyksi on arvioitu koronaviirustaudin aiheuttamat oireet.
Vuonna 1994 Québec Nordiquesin toimistopuolen pomona aloittanut Lacroix muistetaan henkilönä, joka loi Coloradoon 1990-luvun lopun dynastian. Lacroix´n aikakaudella Denverissä juhlittiin kahdesti Stanley Cupin voittoa (1996 ja 2001).
Lacroix´n käsialaa oli muiden muassa monet huimat pelaajakaupat, jotka olivat jälkeenpäin ajateltuna molemmissa mestaruuksissa hyvinkin merkittäviä. Vuoden 1995 joulukuussa hän kauppasi tukun kovia pelimiehiä Montreal Canadiensiin, josta Denveriin matkasi kolmesti tuolloin NHL:n parhaaksi maalivahdiksi valittu Patrick Roy, joka johdatti samalla kaudella Avalanchen historialliseen mestaruuteen.
Taalaliigan menestyneimpiin maalivahteihin lukeutuva Roy ei jäänyt suinkaan Lacroix´n ainoaksi täsmähankinnaksi, vaan jatkoa seurasi 2000-luvulle tultaessa, jolloin Avalancheen liittyivät sellaiset puolustuspään huippunimet kuin Rob Blake ja Ray Bourque. Molemmat herrat olivat tiettävästi tärkeissä rooleissa voittamassa Coloradon jälkimmäistä mestaruutta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sortuuko John Tortorella pudotuspeleissä vanhoihin metkuihinsa?
- Loppuuko Ukko-Pekka Luukkosen aliarvostus viimein?
- Kolme nuorta NHL-vahvistusta mukaan Suomen MM-leiriryhmään!
- Tuleeko Coloradolla pudotuspeleissä ikävä Mikko Rantasta? Tällä tähdellä on näytönpaikka
- Patrick Kanen sopimus päättyi – näin hän kommentoi tulevaa
- Dallas iski pöytään sopimusuutisia – kiinnitti entisen kärkivarauksen
- Tekeekö Pittsburgh Penguins edmontonit vai nähdäänkö pudotuspeleissä huikea tuhkimotarina?
- Dallas ei Roope Hintziä kaipaa – joukkueella on kovempi nimi ykkössentterin rooliin
- Vancouver Canucks teki kovan ratkaisun!
- Montreal-Tampa Bay: Suomalainen NHL-komeetta voi muuttaa asetelman täysin
- Dallas ei Roope Hintziä kaipaa – joukkueella on kovempi nimi ykkössentterin rooliin
- Sebastian Aho on pian NHL:n ykkönen – syy on yksinkertainen
- MM-jytky kytee: Aleksander Barkovin lisäksi myös toinen Florida-tähti haluaa Leijoniin
- Lähde: Erik Haulan sisältävä treidi oli jo pöydällä – tämä oli siirtokorvaus
- Hurja MM-paukku: Leijonat sai kaksi supervahvistusta NHL:stä!
- Auston Matthews latasi kryptisen lausunnon – lähtölaskenta Torontosta alkanut?
- Mikael Granlund: mojova Liiga-paljastus!
- Aleksandr Ovetshkin: jättipaljastus!
- Matt Dumba: radikaali päätös!
- New Jersey Devils: uusi GM